Talous

Ford tarjoaa työntekijöille eropaketteja Euroopassa

Yhtiön myynti Euroopassa on laskenut selvästi talouskriisin takia.

Yhdysvaltalainen autonvalmistaja Ford aikoo vähentää useita satoja työntekijöitä Euroopassa. Yhtiö ei kuitenkaan kerro tarkkoja lukuja vähennystarpeesta. Fordin mukaan leikkaukset ovat osa suurempaa tuotannon uudelleenjärjestelyä.

Autonvalmistaja tarjoaa työntekijöilleen vapaaehtoisia eropaketteja erityisesti Saksassa ja Englannissa, mutta myös muualla Euroopassa. Lisäksi yhtiö aikoo vähentää määräaikaisia työntekijöitä ja lopettaa joitain ulkoistettuja palveluita.

Euroopan talousmyllerrys on syönyt Fordin tulosta vanhalla mantereella. Yhtiön myynti on alkuvuonna vähentynyt lähes seitsemän prosenttia. Ford teki Euroopassa vuoden toisella neljänneksellä yli 310 miljoonan euron tappiot. Koko vuonna yhtiö uskoo Euroopan tuloksen painuvan noin 800 miljoonaa euroa pakkaselle.   

Fordin mukaan myös kilpailu on kiristynyt eurooppalaisilla automarkkinoilla sen jälkeen, kun EU laski Etelä-Koreasta tuotujen ajoneuvojen tullia viime vuonna.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä