Forssan johtamiseen yllätyshaasteita
Forssan poliittinen johto saa puntaroitavakseen visaisen ongelman, kun kaupunginjohtaja on sairaslomalla ja sijainenkin on jäämässä eläkkeelle.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä sanoo, että Forssan poliittiset ryhmät miettivät lähipäivät, miten kaupungissa selvitään niin budjetin kuin kuntarakenteen uudistamisenkin asettamista haasteista.
Forssan johtamisen ja asioiden valmistelun ongelma liittyy siihen, että kaupunginjohtaja Tapani Venho on pitkällä sairaslomalla ja hänen varamiehensä aikoo yllättäen jäädä eläkkeelle.
Forssan kaupunginhallitus käyttääkin maanantaina suurimman osan aikaa johtamishaasteen pohtimiseen, arvelee Forssan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä.
- Työn määrä vaan tietenkin lisääntyy näillä sijaisjärjestelyillä aika suureksi ja nyt voi vain valtuutettuna toivoa, että he jaksavat painaa tämän syksyn, että saadaan yli vaalien talousarviot ja muut kuntoon.
- Forssan kannalta vielä erikseen, että budjetti ja vielä tilinpäätös olisivat vähintään sillä nollatasolla mihin ollaan tavoiteltu, että jätetään sitten hyvä talous tulevallekin valtuustolle. Se tässä on vähän niin kuin kaikkien kunnia-asiana ollut, sanoo Penttilä.
Vs. kaupunginjohtaja Anita Joenpalo on pyytänyt eroa kansliapäällikön virasta lokakuun alusta lukien.
Forssan perusturvan johtoon sen sijaan on löytynyt ihminen. Perusturvajohtajana aloittaa Katja Tommiska lokakuun alusta.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajaa uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
Keskustele: Ruokaturvallisuus puhuttaa - isoveli valvoo ostoksiasi - huolestuttaako?
Pakastekasvisten sisältämät rikkakasvin siemenkodat ovat vieneet ihmisiä sairaalahoitoon. Kauppaliike pystyy selvittämään, ketkä ovat ostaneet tätä tuotetta. Kumpi asia sinua huolestuttaa enemmän?
Forssan kaupunginjohtaja Tapani Venho on kuollut
Forssan entinen kaupunginjohtaja Tapani Venho on menehtynyt pitkällisen sairauden murtamana 21. toukokuuta, kertoo Forssan Lehti.
