Ulkomaat |

Fort Hoodin ampuja yritti saada yhteyttä al-Qaidaan?

Yhdysvalloissa sotilastukikohdassa ammuskelusta epäillyn miehen kerrotaan yrittäneen saada yhteyttä terroriverkosto al-Qaidaan. Tutkijoiden mukaan ampuja toimi yksin.

Sotilaita Fort Hoodin tukikohdan toimistorakennusen edustalla. Ampuja surmasi uhrinsa rakennuksessa.
Kuva: Killeen Daily Herald/Steven Doll/Ho/EPA

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset saivat jo ennen Fort Hoodin viimeviikkoista ampumavälikohtausta tietoonsa, että mies oli koettanut ottaa yhteyttä henkilöihin, joilla oli yhteyksiä al-Qaidaan.

Hasanin kerrotaan olleen yhteydessä muun muassa radikaaliin imaamiin Anwar al-Awlakiin, jota on tutkittu mahdollisista yhteyksistä terrorismiin.

Reutersin lähteiden mukaan tiedusteluviranomaiset kertoivat asiasta Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisille ennen ammuskelua.

Liittovaltion poliisin FBI:n johtaja Robert Mueller on määrännyt sisäisen tutkimuksen siitä, oliko FBI toiminut huolimattomasti kerätessään tietoja ampujasta Nidal Malik Hasanista.

Tutkijat: Hasan toimi yksin

Tutkijat eivät ole löytäneet todisteita siitä, että Hasan olisi saanut määräyksiä tai apua keneltäkään muulta ampuessaan tukikohdassa.

Fort Hoodin tukikohdassa Texasissa viime viikolla sattuneessa ammuskelussa kuoli 13 ihmistä ja 42 haavoittui. Ampujaksi epäilty on hiljattain majuriksi ylennetty psykiatri. Hän itse haavoittui tulituksessa vakavasti, mutta on sittemmin tullut tajuihinsa ja pystyy puhumaan.

Motiivia ampumiselle ei ole kuitenkaan vielä pystytty selvittämään.

Lähteet:
AP, Reuters, AFP, YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä