Kainuu |

Fortum sai luvan vesien varastointiin

Fortum on saanut aluehallintoviranomaiselta luvan ylittää tilapäisesti Oulujärven yläpuolisten järvien syysajan yläraja. Yhtiö saa myös juoksuttaa vettä Oulujokeen aiempaa vapaammin.

Oulujärven Ärjänsaaren lentohiekkaranta on kadonnut.
Oulujärven Ärjänsaaren lentohiekkaranta on kadonnut korkealla olevaan veteen. Kuva: Pentti Mankinen

Luvalla pyritään vähentämään ja estämään tulvavahinkoja Oulujoessa ja Oulujärvellä.

Fortumin on ilmoitettava laajasti poikkeustoimista ja siitä, mihin mahdollisista vahingoista voi ottaa yhteyttä.

Aluehallintiovirasto määrää Fortumin tekemään selvityksen mahdollisesti aiheutuvista vahingoista ja mikäli korvauksista ei sovita, tulee Fortumin saattaa asia aluehallintoviranomaisen ratkaistavaksi.

Myös vahingonkärsijä voi saattaa korvaushakemuksen vireille aluehallintovirastossa.

Aluehallintoviraston päätös saadaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Lupa on voimassa 31.12.2012 saakka.

Päätös on nähtävänä 22.8.-21.9.2012 Kuhmon, Suomussalmen, Hyrynsalmen, Ristijärven ja Sotkamon kunnissa, Kajaanin kaupungissa, Paltamon, Vaalan, Utajärven ja Muhoksen kunnissa sekä Oulun seudun ympäristötoimessa (Solistinkatu 2, Oulu). Päätös on saatavilla antopäivästä lähtien sähköisenä osoitteesta www.avi.fi. Muutoksenhakuaika päättyy 21.9.2012.

Päätökseen voi tutustua myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen toimitiloissa Oulussa.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä