Fox aikoo tehdä SuomiTV:stä viihdekanavan
Fox International Channelin Pohjoismaiden ja Baltian johtaja Åse Ytreland sanoo yhtiön ostaneen kanavan, koska se on keino laajentua Pohjoismaissa. Kanavasta tulee ilmainen viihdekanava.
SuomiTV:n toimilupa sanelee, että kanavalta on tultava suomenkielistä ohjelmaa ja muun muassa uutiset. Ytrelandin mukaan toimiluvan määräykset eivät ole ongelma.
- Tämä vasta tapahtui kaksi päivää sitten, mutta tämä on meille uusi haaste. Emme vielä tiedä, miten toteutamme uutiset, mutta toimiluvan määräykset eivät ole ongelma, sanoo Åse Ytreland.
SuomiTV:llä on ollut talousvaikeuksia. Fox ei pidä kanavan ongelmia rasitteena.
- Emme keskity menneeseen, katsomme suoraan eteenpäin. Olemme tehneet tämän ennenkin, pystymme ostamaan kanavan, ja rakentamaan sen tyhjästä, ja uskomme, että voimme tehdä sen myös Suomessa, vastaa Ytreland.
Kanavasta tulee ensimmäinen ilmainen Foxin kanava, vaikka yhtiö on keskittynyt maksutelevisioon.
- Miksi ei! Tämä on aivan uusi haaste meille, sanoo Ytreland.
Mediamoguli Rupert Murdochille kuuluva Fox International Channels varmisti kaupan SuomiTV:n ostosta tiistaina.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Keskustele uutisesta
Mediamoguli Rupert Murdochille kuuluva Fox International Channels (FIC) tekee SuomiTV:stä ilmaisen viihdekanavan. Oletko kiinnostunut ilmaisesta viihdekanavasta?