Fukushiman onnettomuus aiheutti perhosissa vakavia mutaatioita
Tutkitut perhoset olivat vuonna 2011 tapahtuneen onnettomuuden aikana toukkavaiheessa.
Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta vapautunut radioaktiivinen materiaali on aiheuttanut vakavia mutaatioita perhosissa Japanissa.
Tutkijat ovat löytäneet laboratoriakokeissa perhosilta ylipitkiä jalkoja ja tuntosarvia sekä muutoksia siipien rakenteissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Tutkimusten tulokset on julkaistu Scientific Reports -lehdessä.
Perhosia kerättiin kymmeneltä eri alueelta ympäri Japania. Niillä alueilla, joilla radioaktiivisuuspitoisuudet olivat suurimpia, perhosilla todettiin muun muassa huomattavasti tavallista pienempiä siipiä ja epätasaisesti kehittyneitä silmiä.
Tulokset yllättivät tutkijat, sillä hyönteisiä on pidetty vastustuskykyisinä säteilylle.
Tutkijat päättelivät, että perhosten fysiologiset ja geneettiset muutokset johtuivat voimalasta vapautuneiden keinotekoisten radionuklidien saastuttamasta ravinnosta.
Epämuodostuneita perhosia myös kasvatettiin, ja mutaatioiden havaittiin periytyvän seuraaville perhossukupolville.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Kuiva sää lisää metsäpalovaaraa pohjalaiskunnissa
Torstaina astuu Keski-Pohjanmaalla voimaan kevään ensimmäinen metsäpalovaroitus. Pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut aurinkoinen ja sateeton sää on lisännyt metsäpalon vaaraa suuresti. Lisäksi tuulinen keli kasvattaa vaaratilanteita entisestään.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.
Kalakisa jättää naaraat rauhaan
Muoniossa järjestettävä lohensoutukisa suojelee tänä vuonna emokaloja. Muonion lohiviikkojen kilpailussa hyväksytään tänä kesänä kilpailukalana ainoastaan uroslohia. Päätöksellä halutaan suojella Tornion-Muonionjoen lohikantaa, sanoo Juha Niemelä kilpailun järjestävästä yhdistyksestä.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Vanhuus ei tule yksin eläintarhan eläimillekään
Eläinten elinikä pidentyy huomattavasti tarhaoloissa. Korkeasaaresta löytyy maailman vanhin laiskiainen. Vanhuus ei tule kuitenkaan yksin; eläintarhan eläimiä vaivaavat myös vanhuuden mukaanaan tuomat sairaudet.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
