Ulkomaat |

Fukushiman ydinvoimalassa toinen räjähdys

Fukushiman ydinvoimalassa on sattunut maanantaiaamuna uusi räjähdys ja voimalasta nousee valkoista savua, kertoo Japanin yleisradio NHK. Savu tulee maanjäristyksessä vahingoittuneen ykköslaitoksen kolmosreaktorista. Voimalayhtiö Tepcon mukaan reaktori ei olisi vahingoittunut räjähdyksessä.

Kaksi kuvaa reaktorista.
Fukushiman ykkövoimalaitoksen kolmosreaktori ennen räjähdystä ja sen jälkeen. Kuva: REUTERS

Tepcosta kerrotaan, että räjähdyksessä loukkaantui 11 ihmistä.

Japanin viranomaisten mukaan kyseessä oli vetyräjähdys. Viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet, onko vetyräjähdyksen yhteydessä vuotanut radioaktiivista säteilyä, mutta reaktorin suojarakennus on säilynyt ehjänä.

Säteilyturvakeskuksen mukaan suuren radioaktiivisen vuodon mahdollisuus on vähäinen. Säteilyturvakeskus kertoo, että tietoja säteilyannosnopeuksista ydinvoimalan alueella räjähdyksen jälkeen ei olla vielä saatu. Toistaiseksi mikään ei viittaa laitospaikan tilanteen pahenemiseen räjähdyksen seurauksena.

Fukushiman kolmosreaktori on kärsinyt lauantai-illasta lähtien jäähdytysongelmista. Tepco on yrittänyt jäähdyttää reaktoria johtamalla siihen merivettä. Säteilyturvakeskuksen mukaan Fukushima I:n reaktoreille 1 - 3 saadaan tällä hetkellä pumpattua jäähdytysvettä.

Japanin viranomaiset ovat kertoneet aikaisemmin, että ykkös- ja kolmosreaktorien ytimissä on saattanut tapahtua sulamista. Ykkösreaktorin rakennuksessa sattui lauantaina räjähdys.

Viranomaisten mukaan Tokain ydinvoimala saadaan turvallisesti viilennettyä tiistaiaamuun mennessä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä