Galileo-järjestelmälle lähtölaukaus
Euroopan satelliittipaikannusjärjestelmän Galileon toteutuminen otti askeleen eteenpäin keskiviikkona, kun sen ensimmäinen koealus laukaistiin Kazakstanista Baikonurin avaruuskeskuksesta.
Giove A -avaruusalus laukaistiin aamuseitsemän jälkeen Suomen aikaa Baikonurissa Kazakstanissa. Satelliitti testaa muun muassa paikannuksessa vaadittavaa erittäin tarkkaa atomikelloa ja varaa Euroopalle Galileo-satelliittien tarvitsemat radiotaajuudet.
Galileo on siviilikäyttöön suunniteltu 30 satelliitin muodostama maailmanlaajuinen paikannusjärjestelmä. Kokonaisuudessaan järjestelmän on tarkoitus olla toiminnassa vuonna 2010.
Galileo on Euroopan vastine yhdysvaltalaiselle GPS-järjestelmälle. Järjestelmien on tarkoitus toimia myös keskenään.
Galileon satelliittien radat kulkevat niin, että paikannussignaali ulottuu kaupunkien sokkeloisiinkin kolkkiin nykyistä GPS-signaalia paremmin, eivätkä kukkulat tai korkeat rakennukset estä signaalin vastaanottamista. Tällä hetkellä korkeat rakennukset heikentävät paikannuspalveluiden käyttöä erityisesti kaupunkialueilla.
Paikannuspalveluiden hyödyntäminen on tullut yhä merkittävämmäksi osaksi meri-, maa- ja lentoliikennettä. Paikannuspalvelut ovat oiva apu myös maa- ja metsätaloudessa ja apuna onnettomuuksissa ja kriisitilanteissa. Tulevaisuudessa myös matkapuhelinten paikannuspalvelut kehittynevät monipuolisemmiksi.
Suomalaisyritykset ovat mukana neljän varsinaisen satelliittin suunnittelussa. Koe-aluksen suunnitteluun he eivät osallistuneet.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.