Galileo-satelliittien rakentajat valittu - järjestelmä käyttöön vuonna 2014
Eurooppalaisen Galileo-paikannusjärjestelmän rakentaminen pääsee vihdoin vauhtiin, kun EU päätti satelliittien rakentajasta. Valinta oli takaisku EADS-konsernille ja sen suomalaiselle alihankkijalle Patrialle.
Euroopan unionin liikennekomissaari Antonio Tajani ilmoitti torstaina Brysselissä, ketkä saavat eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannushankkeen tavoitellut urakat.
Järjestelmän käynnistämiseen tarvittavat neljätoista satelliittia rakentaa saksalainen OHB System, ja ranskalainen Arianespace toimittaa ne avaruuteen venäläisillä kantoraketeilla.
Satelliittiurakoita oli tavoitellut myös EADS-konsernin avaruusyksikkö Astrium, joka on suunnitellut satelliitin ja rakentaa niistä neljä ensimmäistä. OHB voitti tarjouskilpailun halvemmalla hinnalla.
Patria menetti aliurakat
Astriumin neljään satelliittiin toimittaa hyötykuorman kontrolliyksikön suomalainen Patria, mutta kun Astrium hävisi kilpailun pääurakasta, menetti myös Patria tavoittelemansa tilauksen.
- Avaruusliiketoiminnan kannalta tuollainen pitkä ja vakauttava tilaus olisi ollut merkittävä, sanoo liikentoimintajohtaja Pasi Niinikoski Patrialta.
- Nyt Patrian mukanaolo riippuu Astriumin menestyksestä jatkossa.
Astrium kilpailee loppujen satelliittien rakennusurakasta, ja EU:n komissio totesi torstaina, että valmistaja ratkaistaan Astriumin ja OHB:n välillä hintatarjouksen perusteella.
Satelliitteja on kaikkiaan tarkoitus rakentaa vähintään 22, alun perin jopa 30, joten kilpailtavaksi jää vielä ainakin neljän satelliitin valmistus, ehkä enemmänkin.
Käyttöön vuonna 2014
EU:n liikennekomissaari Tajani sanoi, että Galileo on käyttövalmis vuoden 2014 alussa.
Hanketta seuraava Tekesin teknologia-asiantuntija Pauli Stigell sanoo, että tavoite on mahdollisuuksien rajoissa, joskin valmistajan vaihtaminen lennossa tuo pientä aikatauluriskiä.
Galileo on valmistajiensa mukaan amerikkalaista GPS-järjestelmää tarkempi ja nopeampi. Sitä on suunniteltu jokamiehenkäytön ohella viranomaisten avuksi muun muassa meripelastustehtävissä. Myös siviili-ilmailun suunnistusjärjestelmä on tarkoitus uudistaa Galileon avulla.
Lasku veronmaksajille
Galileon lopullista hintaa ei tiedä kukaan, arvailut liikkuvat neljän miljardin euron tuntumassa tai yli. Hankkeen kehittely on maksanut miljardin sijasta kaksi.
Alunperin mukana olleet yksityiset rahoittajat vetäytyivät vuonna 2006, ja rahoittaminen jäi EU:n jäsenvaltioille eli siis veronmaksajille. Galileoon on käytetty muun muassa käyttämättä jääneitä maatalosutukiaisia.
Viime vuonna Euroopan tilintarkastustuomioistuin moitti Galileo-projektia asioiden huonosta valmistelusta ja huonosta johtamisesta.
Tuoreimmat aiheesta: Tiede
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Avaruustaksin ensimmäinen telakointi onnistui
Dragon-kapseli on kiinnittynyt kansainväliseen avaruusasemaan. Tavoitteena on säännöllinen kaupallinen liikenne asemalle.
Kiistelty superteleskooppi pannaan kahtia
SKA-teleskoopista kiistelleet Etelä-Afrikka ja Australia saavat kumpikin osansa. Kun antennit ovat pystyssä, SKA:lta kysytään, onko avaruudessa elämää.
Geenilöytö lupailee miesten e-pilleriä
Geeni pysäyttää siitiöiden kypsymisen. Löydöstä toivotaan apua myös hedelmättömyyden hoitoon.
Tutkijat yrittävät löytää Isojalan dna-näytteen
Oxfordin yliopiston ja Lausannen eläintieteellisen museon tutkijat toivovat saavansa tutkittavakseen karvanäytteitä. "Dna-todisteita ei voi väärentää."
Tutkijat: Maa Uuden-Seelannin alla järisee kaiken aikaa
Sadan metrin syvyydestä saadut tiedot kertovat, ettei Eteläsaaren seisminen murtuma ole ikinä hiljaa. Saarelle ennustetaan suurmaanjäristystä 40 vuoden aikana.
Lohikäärmeen lähtö avaruuteen onnistui toisella yrittämällä
Ensimmäinen kaupallinen avaruusalus yrittää telakoitua kansainväliseen avaruusasemaan. Tavoitteena on säännöllinen rahti- ja henkilöliikenne.
Tyrannosaurus Rexin serkun huutokauppa herätti riidan
Yhdysvaltalainen huutokauppakamari myi maanantaina harvinaisen lihansyöjäsauruksen luurangon. Tutkijoiden mukaan se voi olla peräisin vain Mongoliasta, jonka laki kieltää fossiilien viennin.
Aurinko pimenee osittain ensi yönä
Auringonpimennys näkyy vain Lapissa maanantaina aamuyöllä. Seuraava osittainen pimennys vuonna 2015 näkyy koko maassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.