Gallup: Suomalaisten usko hallitukseen romahti
Alle puolet suomalaisista uskoo siihen, että hallitus on toimintakykyinen. Vaalirahakohu on myös vähentänyt suomalaisten halukkuutta lähteä vaaliuurnille, ilmenee Ilta-Sanomien TNT Gallupilla teettämästä kyselystä.
Gallupin mukaan enää 45 prosenttia ihmisistä luottaa hallituksen toimintakykyyn. Yli kaksi viidestä suomalaisesta katsoo, että hallitus ei ole enää toimintakykyinen.
SDP:n, vasemmiston ja perussuomalaisten kannattajien enemmistö ei usko siihen, että hallitus pystyy jatkamaan toimintakykyisenä. Myös vihreiden kannattajien luottamus hallitukseen alkaa hiipua. Heistä lähes joka toinen ilmoittaa, että ei usko hallituksen kykyyn jatkaa vaalikauden loppuun.
Vastaajista yli neljännes kertoi vaalirahakohun vähentäneen intoa lähteä vaaliuurnille. Enemmistö suomalaisista kuitenkin sanoi, että kohu ei vaikuta heidän äänestyshaluunsa.
Eniten jo yli vuoden jatkuneesta kohusta kärsivät perussuomalaiset ja kokoomus. Myös SDP menettää äänestäjiään kohun takia. Keskustan ja vihreiden kannattajien parissa kohu ei hetkauta äänestäjiä.
Gallupiin haastateltiin yhteensä 1 340 ihmistä syyskuun lopussa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.