Keski-Pohjanmaa |

Geokätköily on nykyajan aarteenetsintää

Geokätköilyssä etsitään kaupunkiin tai maastoon piilotettuja kätköjä. Harrastusta varten tarvitaan internetyhteys ja GPS-paikannin. Maailmalaajuiseen harrastukseen halutaan mukaan nyt myös esimerkiksi pyörätuolia käyttäviä.

Kuva: Ari Vihanta / YLE

Geokätköilijät pyrkivät löytämään kaupunkiin tai maastoon piilotettuja kätköjä GPS-vastaanottimen avulla. Nopeasti suosiotaan kasvattavan harrastuksen voi aloittaa myös kartan ja kompassin avulla. Kaikki alkaa kirjautumalla internetin geokätköily-sivustolle. Sivustolta löytyvät koordinaatit ja tiedot ympäri maailman sijaitsevista geokätköistä.



"Jästit" pysykööt poissa

Kätköjä on erilaisia. Etsijä tietää, millaista hakee, luotuaan tunnuksensa kätköilysivulle. Sieltä voi katsoa esimerkiksi kohteen koon ja paikan vaativuuden: pääseekö paikkaan talvella tai onko sinne kulkua pyörätuolilla. Samoin koodi voi kertoa kätkön korkeuden.

Lajia suojataan silti "jästeiltä": harrastajan on vältettävä liian ilmeistä etsiskelyä, jotta kätkölle meno ei houkuttelisi satunnaisia havaitsijoita menemään perään mahdollisesti hajottamaan kätköä. Kätkö ei saakaan olla liian helppo.

Kokkolassa on jo useita kymmeniä kätköjä. Osa niistä on luonnossa, osa kaupungissa. Kokkolan Ladun Petri Kulha suunnittelee, että joitakin kätköjä voisi käyttää esimerkiksi kaupungin ulkoilureittien markkinoinnissa.



Erityisryhmille matalan kynnyksen kätköjä

Kokkolassa lajin harrastajat ovat saaneet pienen hankeavustuksen, jonka avulla lajia viedään ja esitellään myös erityisliikuntaryhmille. Kulhan mukaan geokätköily sopii erityisliikkujillekin hyvin. Mietinnässä on nytkin muutamia matalan kynnyksen kätköpaikkoja.

Ari Vihanta ja Kokkolan Ladun Petri Kuhla etsivät "Englanninpuisto"-nimistä kohdetta. Kätkö vaikutti perinteiseltä ja pienehköltä, vaikeusaste oli tehty harjoittelijalle sopivaksi. Pienen hakemisen jälkeen se löytyi: salmiakinmuotoisen puupalan ja lasisydämen ohessa ollut lokikirja, johon harrastajat kuittaavat käyntinsä.

Geokätköstä saattaa löytyä myös "vaeltava" esine, eli se saattaa haluta siirtyä geokätköilyn harrastajien avulla vaikka kohti Brasiliaa. Harrastuksen voikin yhdistää esimerkiksi matkailuun.



Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä