Geopark esittelee jääkauden perinnön
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla oleva Rokuan Geopark on paikka, jossa edellisen jääkauden jäljet näkyvät parhaiten maailmassa.
Maailmassa on 87 Unescon mukaan geologialtaan ainutlaatuista matkailukohdetta. Näistä yksi on Suomessa, Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien alueella sijaitseva Rokua Geopark. Toiminnanjohtaja Vesa Krökki kertoi Aamu-tv:ssä, että alueesta tekee ainutlaatuisen Rokuan harjujakso, jossa pienellä alueella näkyy jääkauden synty.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Eurajoen jokivesi puhuttaa Paneliassa
Alueen asukkaat haluavat päivittää tietonsa Eurajoen jokiveden nykytilasta. Illalla pidettävään yleisötilaisuuteen on kutsuttu edustajia sekä teollisuudesta että kunnista.
Toimeentulotukipäätösten venyminen voi tuoda sakot Vantaalle
Aluehallintovirasto uhkaa Vantaata sakoilla liian pitkien toimeentulotukijonojen vuoksi. Tukipäätösten odotusaika on venynyt pahimmillaan 17 arkipäivään.
Hollolan haaveet lukio-opetuksen siirtämisestä Salpaukseen romuttumassa
Hollolan kunta on lähestynyt Koulutuskeskus Salpausta siinä toivossa, että se ottaisi Hollolan lukio-opetuksen hoidettavakseen. Koulutuskeskus Salpauksella ei kuitenkaan ole kuitenkaan rahaa edes nykyisten toimintojensa pyörittämiseen.
Virhe potilastiedoissa voi tulla kalliiksi
Yhä useampi tarkistaa omat potilastietonsa ja huomaa samalla myös virheitä sairaskertomuksessaan. Vantaan potilasasiamies kehottaakin tarkkaavaisuuteen, sillä väärät tiedot voivat pahimmillaan maksaa maltaita.
TS: Entistä useampi suomalainen suorittaa tutkintonsa ulkomailla
Suomalaisopiskelijoita houkuttelevat etenkin Britannia, Ruotsi, Viro ja Yhdysvallat.
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmaninpuistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
