Google ei aio poistaa arabimaailmaa kuohuttanutta videota
Valkoinen talo on pyytänyt hakukonejättiä harkitsemaan videon poistamista. Googlen mukaan video ei kuitenkaan riko Youtuben sääntöjä.
Google on kieltäytynyt poistamasta levottomuuksia aiheuttanutta videota Youtube-videopalvelusta. Valkoinen talo on pyytänyt verkkojättiä harkitsemaan Lähi-idässä mellakoita ja väkivaltaa aiheuttaneen islamin vastaisen videon poistamista.
Hakukonejätti kertoi sensuroivansa videon maissa, joissa sitä pidetään laittomana. Yhtiö kertoo sensuroivansa videon paikallisten lakien mukaisesti, ei niinkään poliittisen painostuksen alla. Video on sensuroitu Intiassa, Indonesiassa, Egyptissä ja Libyassa.
Googlen mukaan kiistanalainen video ei kuitenkaan riko Youtube-videopalvelun sääntöjä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Oikeus ei päästänyt Pussy Riotin jäsentä ehdonalaiseen
Oikeuden mukaan Aljohina on uhmakas eikä ole osoittanut katumusta. Aljohina aikoo valittaa tuomiosta.
Turkki lisäämässä rajoituksia alkoholin myynnille ja mainonnalle
Maallisen opposition mukaan hallitus yrittää ujuttaa islaminuskon sääntöjä niillekin, jotka eivät halua elää niiden mukaan.
Irakissa asemiehet ampuivat seitsemän sotilasta
Torstaina Irakissa oli kaksi vakavaa yhteenottoa, joista toinen oli lähellä Bagdadia ja toinen Fallujan liepeillä. Puolentoista viikon aikana iskuissa on kuollut yli 300 ihmistä.
Unkarin hallituspuolue harmistui Amnestyn raportista
Pääministerin edustajan mielestä ulkomaat yrittävät arvostellullaan tehdä Unkarista siirtomaan.
Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäilty on Suomen kansalainen
Nuorta Suomen kansalaista epäillään murhapoltosta. Tukholman mellakat jatkuivat viime yönä neljättä vuorokautta.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
Ruotsin kahakoista kaksi vangitsemisvaatimusta
Tukholman poliisi pyrkii saamaan kiinni lähiömellakoiden pahimmat rötöstelijät.
