Google investoi 150 miljoonaa laajennukseen Haminassa
Palvelinkeskuksen koko kaksinkertaistuu laajennuksen myötä. Valmistuessaan laajennus tuo Googlen arvion mukaan 25 uutta työpaikkaa.
Hakukoneyhtiö Google laajentaa Haminassa toimivaa palvelinkeskustaan. Yhtiö kertoi torstaina investoivansa 150 miljoonaa euroa entisen paperitehtaan toisen hallin muutostöihin.
Laajennustyöt ovat jo alkaneet. Ne kaksinkertaistavat nykyisen palvelinkeskuksen koon. Töihin sisältyy Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen julkisivun restaurointi.
Muutostöiden arvioidaan kestävän puolitoista vuotta ja ne tuovat työtä parhaimmillaan 500 insinöörille ja rakennustyöläiselle. Palvelinkeskuksen toinen vaihe tuo työtä noin 25 työntekijälle. Palvelinkeskus työllistää tällä hetkellä noin 90 henkilöä.
Google osti Summan lakkautetun paperitehtaan Stora Ensolta vuonna 2009. Yhtiön palvelinkeskus aloitti toimintansa viime syyskuussa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Bitcoinit viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
