Matti Vikmanin suu menee hymyyn kun häneltä kysyy Gorillasta. Muistikuvat eivät ole kovin tarkkoja monestakaan syystä: Gorilla olia tähdenlento, jossa meno oli vauhdikasta. Vaikka tarjolla oli vain keskiolutta , ei paikalla juurikaan raittiina patsastelevia nähty.

- Muistelisin, että se ei ollut avointa tilaa vaan koostui loosheista.

Jonoa aitoon 70-luvun tyyliin

Elettiin aikaa ennen VIP-korttien yleistymistä. Matilla oli kuitenkin tuuria kun pihapiiristä tuttu kaveri Timo oli paikan portsari.

Hän kutsui meidät sisään jonon ohi eikä kutsusta voinut kieltätytyä, muistelee Matti. Tuolloinhan Hämeenkadullakaan ei ollut kuin ehkä kymmenesosa niistä kapakoista joita siellä on nykyisin.

- Jonottaminen oli osa iltaa. Jos nyt sanoisi jonottavansa ravintolaan puolitoista tuntia niin ei se kuulostaisi järkevältä, mutta silloin se oli osa iltaa. Eikä jonossakaan oltu kuivin suin. Meillä nuorilla miehillä oli tapana varautua taskumatilla, sanoo Matti.

Lavalla melkein tähtiä

Gorillassa oli elävääkin musiikkia pienellä esiintymislavalla.

- Virve Rosti heitti samaa kamaa kuin nytkin, kertoo Matti.

- En pannut mieleeni kaikkia esiintyjiä. Jälkeenpäin olen kuullut, että kävihän Gorillan lavalla Eppu Normaalikin alkuaikoinaan.

Opiskelijakapakka Gorilla oli täynnä savuista tunnelmaa. Pöydissä saattoi istua tulevia suuruuksia.

- Muistan nähneeni ainakin Mikko Alatalon ja Juicen syventyneenä keskusteluun. Mikään pintapaikka se ei ollut, ehkä Tillikkaa muistuttava seurustelupaikka.

Parinmuodostuksessakaan se ei vetänyt vertoja VPK:lle tai Yo-talolle.

Gorilla syntyi, kukoisti ja tuhoutui nopeasti. Matti Vikman muistelee, että syynä saattoi olla teekkareitten epäselvyydet raha-asiain hoidossa.

- Kyllähän se meno sellaista välillä oli, että itsekin tuli miettineeksi, ettei tästä hyvä seuraa - niin kuin ei sitten seurannutkaan. Paikka suljettiin ja Gorillan taru jäi lyhyeksi, kuittaa Vikman.