Greenpeace ja STUK riitelevät ydinvoimaloiden turvallisuustiedoista tuomioistuimessa
Ympäristöliike ja Säteilyturvakeskus ovat ajautuneet kiistaan ydinvoimaloiden stressitestien julkisuudesta. Ympäristöjärjestöt arvostelevat STUKin päätöstä salata suurimmaksi osaksi kesällä valmistunut raportti, jossa kerrottiin ydinvoimaloiden varautumisesta äärimmäisiin luonnonilmiöihin. Riita on poikinut oikeusjutun STUKin ja Greenpeacen välillä.
Syksyinen tuiverrus puskee aallot vasten Hanhikivenniemen kivikkoista rantaa Perämeren äärellä Pyhäjoella. Hanhikivi on pyhäjokisten suosima retkikohde, nuotiopaikalla paistetaan makkaraa ja nautitaan maisemista.
Tulevaisuudessa Hanhikivellä halkaistaan kuitenkin uraaniatomeja retkeilyn sijaan, mikäli Fennovoiman ydinvoimahanke toteutuu. Voimalaa vastustavan Pro Hanhikivi ry:n puheenjohtaja Helena Maijala asuu tulevan voimalaitoksen suoja-alueella, viiden kilometrin päässä niemeltä. Maijala kaipaa lisää tietoa laitoksen turvallisuudesta.
- Meille on tietysti kerrottu, että laitoksessa varaudutaan uhkiin moninkertaisin turvajärjestelyin, mutta miten ne käytännössä toteutetaan, siitä tuskin kenelläkään on tietoa, sanoo Maijala.
Riita julkisuuslaista
Ydinturvatietojen julkisuus on nyt kuuma peruna muuallakin. Säteilyturvakeskus laati Fukushiman ydinturman jälkeen valtiovallalle selvityksen suomalaisvoimaloiden varautumisesta äärimmäisiin sääilmiöihin. STUK kuitenkin salasi isolta osin stressitestiraportin - tarkemmin sanoen sen liitteet - julkisuudelta.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan voimaloiden mahdolliset heikkoudet paljastuisivat sitä paremmin, mitä useampi taho saisi tutkia papereita. Greenpeace vaatii nyt julkisuuslain nojalla Helsingin hallinto-oikeutta kumoamaan STUKin salauspäätöksen.
- Haluamme, että oikeus ottaa kantaa siihen, missä ydinturvallisuutta koskevan asiakirjajulkisuuden raja kulkee. Meille on tietenkin selvää, ettei kaikkia tietoja voi julkistaa. Haluamme kuitenkin, että avoimuus on mahdollisimman laajaa. Tähän tarvitaan oikeuden näkemys, sanoo Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso.
Pääsääntö on, että viranomaisen asiakirjat ovat julkisia. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi valtion turvallisuuteen liittyvät asiakirjat - ja tässä tapauksessa STUKin mielestä säteilyturvallisuuteen liittyvät dokumentit. Kiistassa on siis kyse julkisuuslain salassapitopykälien tulkinnasta ja siitä, mitkä tiedot STUKilla on lain nojalla oikeus salata.
Greenpeace on halunnut nykyistä tarkempia tietoja muun muassa siitä, miten käytetyn polttoaineen säilytysaltaiden jäähdytyksen varasähköjärjestelmät on toteutettu.
STUK vaikenee kiistasta
Säteilyturvakeskus kieltäytyi YLE Uutisten haastattelupyynnöstä vedoten oikeuskäsittelyn keskeneräisyyteen. STUK perustelee hallinto-oikeudelle osoittamassaan lausunnossa stressitestien salaamista sillä, että tietojen julkistaminen kokonaisuudessaan helpottaisi ydinvoimaloiden tahallista vahingoittamista.
Fukushiman ydinturman yhtenä opetuksena on pidetty sitä, että avoimuus tekee hyvää säteilyturvallisuudelle. Japanissa voimayhtiöt olivat laiminlyöneet turvatoimia, raportteja oli väärennetty eivätkä väärinkäytökset paljastuneet ajoissa. Tämän takia Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on korostanut Fukushiman jälkeen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja esteetöntä tiedonkulkua ydinturva-asioissa.
Suomessa säteilyturvakulttuuri on kansainvälisesti verrattuna korkeatasoista. Siitä huolimatta Hanhikivenniemellä ympäristöväki patistaa STUKia avoimuuteen.
- Ilman muuta avoimessa oikeusvaltiossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa tällaisten tietojen pitäisi olla aika avoimesti saatavilla, sanoo Pro Hanhikivi -liikkeen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää.
Helsingin hallinto-oikeus antaa ratkaisunsa STUKin ja Greenpeacen kiistassa ensi vuoden puolella.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.