Grilli paloi nelostien varressa
Grillirakennus paloi käyttökelvottomaksi Laukaassa. Savunmuodostuksen vuoksi poliisi ohjasi liikennettä nelostiellä.
Pelastuslaitokselta on ollut paikalla kolme yksikköä sammuttamassa grillin paloa.
Tällä hetkellä käynnissä ovat jälkiraivaustyöt ja poliisi tutkii syttymissyytä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Mökkikausi lihottaa pian roskikset piukeiksi
Kesämökkikauden alkaminen tietää kiireitä jätehuoltoyhtiöille. Esimerkiksi Saarijärven, Karstulan, Kivijärven, Kannonkosken ja Kinnulan alueilla jätemäärät jopa kolminkertaistuvat huhti-elokuun aikana.
Putkilahden saaripalo saatu hallintaan Korpilahdella
Korpilahden Putkilahdessa pienessä saaressa syttynyt maastopalo on saatu hallintaan.
Korpilahdella Putkilahden saaressa maastopalo
Pienessä saaressa on syttynyt tulipalo Korpilahden Putkilahdessa tänään iltapäivällä. Keski-Suomen pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen puoli kuuden jälkeen.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Auto ja moottoripyörä törmäsivät Jyväskylän Kirrissä
Henkilöauto ja moottoripyörä kolhaisivat toisiaan nelostiellä Jyväskylän Kirrissä. Päivystävän palomestarin mukaan henkilövahinkoja ei sattunut.
Kukka tähtää lyhyempiin lääkärijonoihin
Jyväskylän terveydenhuollon uusi johtaja Ari Kukka aloitti työnsä palkkakohun keskellä. Hänen tavoitteenaan on parantaa terveyspalvelujen saatavuutta.
Uusi peruna tulee ajallaan
Viime päivien lämpimien kelien innoittamana peruna on vaihtanut spurttivaihteen silmään ja kotimaista uutta perunaa saadaan tänäkin vuonna juhannuspöytään.
Keski-Suomen työttömyys kasvoi vuoden takaisesta
Keski-Suomen työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 13,9 prosenttia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 1,7 prosenttiyksikköä.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
Metsäkauris pelastettiin lietealtaasta Äänekoskella
Äänekosken pelastuslaitoksen pintapelastaja auttoi metsäkauriin sellutehtaan lietesäiliöstä.
