Kotimaa |

H1N1-rokotukset pääsevät vauhtiin tällä viikolla

Sikainfluenssarokotukset pääsevät vauhtiin Suomessa tällä viikolla. Pistoksia on annettu jo ainakin Satakunnan ja Seinäjoen keskussairaaloissa.

Kuva: YLE / Raine Martikainen

Huomenna ruljanssi alkaa myös Helsingin terveysasemilla ja Lapin keskussairaalassa, minkä alueella epidemia on äitynyt erityisen nopeasti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen kertoo, että rokotteen aiheuttamat sivuvaikutukset ovat tavallisia, mutta eivät vakavia. Ruotsalaisessa Övertorneån terveyskeskuksessa 80 prosenttia henkilökunnasta sai rokotteesta flunssaoireita. Ruotsissa on käytössä sama rokote kuin Suomessa.

Vahvan reaktion aiheuttaa tehosteaine, joka on Julkuselle entuudestaan tuttu lintuinfluenssarokotteesta. Kun THL:n väki rokotettiin varotoimena lintuinfluenssaa vastaan aiemmin tänä vuonna, Julkunen kertoo koetun jossain määrin päänsärkyä ja kuumeiluakin.

- Ei missään tapauksessa kuitenkaan niissä määrin (kuin Övertorneåssa), Julkunen sanoo.

Ensimmäisten kolmen rokotusviikon aikana vapaaehtoiseen pistokseen on oikeutettu 600 000 suomalaista eli terveydenhuoltohenkilöstö, raskaana olevat ja kroonisesti sairaat alle 65-vuotiaat.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä