H1N1 on vienyt sairaalaan vain muutamia lapsia
Sikainfluenssa on vienyt Kainuussa tähän mennessä vain muutamia lapsia sairaalahoitoon. Kaikenikäisten terveyskeskusvastaanotoille hakeutuvien influenssapotilaiden määrä on Kainuussa vähentynyt. Eniten käyntejä on ollut Kajaanissa ja Ylä-Kainuussa.
Kainuun Keskussairaalan lastenosastolla on tällä hetkellä hoidossa 6 tai 7 lasta H1N1-influenssan takia. Ylilääkäri Pertti Varimon mukaan tauti on todettu sikainfluenssaksi vain pikatesteillä, mutta oireidenkin perusteella diagnoosia voi pitää varmana. Kahdella osastolla olevista lapsista on perussairaus, jonka vuoksi he ovat taudin riskiryhmässä.
- Lasten oireet eivät ole olleet vakavia, mutta he ovat tunteneet olonsa hyvin sairaaksi. Joka paikka on kipeä, ruoka ei maistu, kuume on korkea, eli oireet ovat kuin aikuisilla. Hengitysvaikeuksia lapsilla ei ole ollut.
Varimon mukaan kaikista sikainfluenssaan Kainuussa sairastuneista lapsista noin yksi prosentti on vaatinut sairaalahoitoa.
- Epidemia on vasta alussa, ja mekin varaudumme potilasmäärän kasvuun. Lastentautien osasto 1:n toiminta on jo epidemian vuoksi supistunut hyvin pieneksi, sillä emme halua altistaa potilaita ehdoin tahdoin tälle taudille. Hoidamme lapset pääasiassa polikliinisesti, sanoo Varimo.
Sikainfluenssavastaanotoilla aiempaa hiljaisempaa
Kaikenikäisten terveyskeskusvastaanotoille hakeutuvien influenssapotilaiden määrä on Kainuussa toistaiseksi vähentynyt.
Eniten influenssakäyntejä on ollut Kajaanissa ja Ylä-Kainuussa. Sotkamon ja Kuhmon terveysasemalla ei toistaiseksi ole käynyt sairastuneita henkilöitä kuin muutama päivässä.
Kainuun pandemiapäällikkö Mauno Saari arvioi, että sikainfluenssaepidemian huippu saavutetaan Kainuussa kahden tai kolmen viikon kuluttua.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.