Vuoden 2010 vapaa-ajan kalastaja Pentti Rantala on kokenut kalamies. Yleensä saaliskalaksi valikoituu kuha, mutta tällä kertaa haetaan siikaa. Helsingin Lauttasaaren rannalle on tultu virittelemään onkia jo kukonlaulun aikaan.

- Tänne niemenkärjelle tultiin jo ennen kuutta. Ensimmäiset kalastajat yleensä vievät ne parhaat paikat. Melkein juoksujalkaa haettiin nämä paikat.

Siika tulee keväällä rannoille ravinnon perässä. Auringon lämmittämästä rantavedestä se hakee sukasmatoja ja muuta ravinnoksi kelpaavaa. Roskakaloja kuten kiiskiä ja särkiä ongen päähän ei luultavammin vielä tartu.

- Kun roskakaloja alkaa tarttumaan onkiin, alkaa siianonginta olla tältä keväältä jo ohitse. Tänä vuonna siikaa kalastetaan luultavasti huhtikuun loppuun. Ulompana saaristossa jopa toukokuun puoliväliin saakka.

Parhaat ottipaikat löytyvät alle kolmimetrisestä vedestä. Niemenkärjet ja tasaiset rannat ovat niitä paikkoja joissa siika viihtyy.

- Jos löytää paikan jossa on tasainen hiekkapohja ja saa siihen vielä mato-ongen, niin luultavasti saa myös saalista. Hiekan päältä siika näkee madon helposti ja tarttuu syöttiin.

Siianonginta ei vaadi parhaita välineitä

Siianongintaan kelpaa kuluneemmatkin välineet. Useimmat kalastajat käyttävätkin jo aktiivikäytöstä poistuneita vapoja ja keloja. Kelan on kuitenkin toimittava moitteettomasti, syötti kun on saatava heitettyä tarpeeksi kauas rannasta.

- Vanhat vavat käyvät hyvin. Vähän liimailtuja renkaita ja teipattu sieltä sun täältä. Kun ne tuossa kivikossa pyörivät niin eipä ainakaan naarmut haittaa kun niitä on jo siellä aikaisemmin. 5-10 euron kirpputorilta ostetut vehkeet ovat aivan loistavia tähän puuhaan.

Rantala ei kuitenkaan suosittele umpikelaa siianongintaan. Samoin huoltoasemilla myytävät vapasetit on syytä jättää hyllyille.

- Ne ovat täynnä muoviosia ja ne hajoavat heti. Jos nyt vaikka kirpputorilta löytää umpikelan, joka on laatumerkkiä kuten Abu, niin sellaisen rohkenee jo ostaakin.

Vavan ja kelan lisäksi siianongintaan tarvitaan koukkuja, liukupainoja, lukkoja sekä siimaa. Ja tietenkin matoja.

- Ja paljon vaatetta päälle, koska merellä on aina kylmä. Sekä lämmintä juotavaa reppuun.

Luvat kuntoon ennen ongintaa

Siianonginnassa täytyy olla myös lupa-asiat kunnossa. Useammalla kelallisella vavalla tapahtuvaa ongintaa ei voi rinnastaa normaaliin ongintaan. Kalastuksenhoitomaksun lisäksi pitää olla maksettuna läänikohtainen lupa tai Helsingissä kaupungin luvat. Kaupungin luvalla saa pitää kolmea vapaa läänikohtaisen luvan yhden vavan sijaan.

- Moni ostaa sekä läänikohtaisen luvan ja kaupungin luvan, vaikka kalastaa ainoastaan Helsingissä. Sehän on periaatteessa ihan turhaa kun kerran molempia lupia ei tarvitse ostaa, jos kalastaa ainoastaan Helsingin alueella. Helsingin luvat riittävät, Rantala kertoo.

Helsingin kaupungin kalastusalue istuttaa vuosittain satojatuhansia karisiikoja ja vaellusiikoja vesialueilleen. Enemmistönä on vaellussiika, koska se kasvaa isommaksi. Ongen päähän voi siis tarttua aikamoisia vonkaleita.

- Isoimmat vaellusiiat joita näiltä vesiltä on saatu ovat yli nelikiloisia. Kutuaikana syksyllä naaraskalassa saattaa olla toista kiloa mätiä, joka on aikamoinen herkku joulupöydässä.

Siikatärppiä seurataan vavan kärjestä

Kun matosyötit on saatu veteen ja onget nojaamaan rantakivikkoon, alkaa odotus. Siikatärppiä ei voi olla huomaamatta, vavankärki värähtelee viidestä kymmeneen kertaa terävästi.

- Jos siellä on muu kala kuin siika, niin kärki käyttäytyy ihan eri tavalla. Joskus olen ihmetellyt, että onko siellä kalaa ollenkaan. Kelasin ja sieltä tulikin kampela. Se syö niin rauhallisesti, että kärki ei heilahda välttämättä ollenkaan.

Jotkut siikaonkijat käyttävät vavan kärjessä kelloa, joka kilahtaa kun kala nappaa. Rantala ei sellaisiin usko.

- Kun tuijottaa vavankärkeä, niin se tuntuu lähtevät liikkeelle ihan itsestään, vaikka siellä ei olisikaan mitään. Kellonkilkuttelu ei innosta. Tyydyn tuijotteluun ja uskon siihen, Rantala tokaisee.