Vaalit |

Haavisto lähti heti kisaamaan Väyrysen ja Soinin äänestäjistä

Pekka Haavisto (vihr.) heitti presidentinvaalien toisen kierroksen avauspuheessaan verkot vesille keskustan ja perussuomalaisten suuntaan. Haavisto voivotteli maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua, ymmärsi ihmisten huolen kuntauudistuksesta ja sanoi, että perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneitä on syytä kuunnella.

Pekka Haavisto ja kampanjapäällikkö Riikka Kämppi Haaviston toisen kierroksen avaustilaisuudessa Kalliolan setlementtitalolla Helsingissä.
Pekka Haavisto ja kampanjapäällikkö Riikka Kämppi Haaviston toisen kierroksen avaustilaisuudessa Kalliolan setlementtitalolla Helsingissä. Kuva: YLE

Kalliolan setlementtitalolla Helsingissä puhunut Haavisto kiitti vastaehdokkaita hyvästä ensimmäisen kierroksen kamppailusta, ja sanoi lähtevänsä taistelemaan voitosta toisella kierroksella.

Vaalituloksesta oli Haaviston leirissä tehty ilmeiset johtopäätökset, sillä puheessa saivat huomiota niin perussuomalaisten, keskustan kuin vasemmistopuolueiden äänestäjät.

Perussuomalaisille Haavisto ojensi kättä useaan otteeseen. Hän muun muassa kertoi vaalitilaisuuksissaan käyneistä perussuomalaisista.

- Mäntsälässä oli tupa täynnä väkeä, ja eturivissä istui perussuomalaisten valtuutettu. Oli tullut kuuntelemaan kuulemma siksi, että aina kun puhun kiusatuista ja syrjäytetyistä, hän tuntee että minä puhun juuri hänestä. Niistä ihmisistä jotka ovat hänen kaltaisiaan, ovat kokeneet syrjäyttämistä tai kiusaamista oman poliittisen näkemyksensä vuoksi, Haavisto kuvaili.

Haavisto ei hyväksynyt näkemystä, että hänen menestyksensä olisi "vastajytky" perussuomalaisten eduskuntavaalivoitolle.

- Ne aivan samat ihmiset, jotka jytkyn tekivät viime keväänä eduskuntavaaleissa, miettivät näissä presidentinvaaleissa, miten saisivat sen pienen ihmisen äänen kuuluviin. Minusta näitä ihmisiä kannattaa kuunnella. Heillä on viesti monella tavalla, Haavisto sanoi.

"Huoli kuntauudistuksesta on aiheellinen"

Keskustan äänestäjille Haavistolta löytyi niin ikään sanottavaa. Hän valitteli maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelua, ja myötäili ihmisten huolta hallituksen ajamasta kuntauudistuksesta.

- Pitää olla ehdottoman varma siitä, että se ei tarkoita hyvinvointipalvelujen leikkaamista ja siirtämistä kauemmaksi asukkaista. Tämä on pelko, joka on tullut hyvin todellisena monella paikkakunnalla.

- Itse en tällaista alle sadan suurkunnan mallia ole missään vaiheessa kannattanut, eikä ole puolueenikaan, Haavisto sanoi.

Myös vasemmistolaiset saivat oman osansa, kun Haavisto kehui suomalaista työmarkkinasopimisen järjestelmää. Hän myös sanoi, ettei Suomen ei pidä laskea omia standardejaan, vaan kehittyvät markkinat on saatava kunnioittamaan esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia.

Molemmat ehdokkaat kiertävät maata

Tilaisuudessa kerrottiin Haaviston aikataulu seuraavalle kahdelle viikolle. Pääkaupunkiseudun lisäksi ehdokas ehtii käydä Kemissä, Rovaniemellä, Pirkanmaalla, Jyväskylässä, Kuopiossa, Vaasassa, Kokkolassa, Haminassa, Kotkassa ja Kouvolassa. Kouvolassa Haavisto aikoo käydä raveissa, hieman Timo Soinin tapaan.

Aiemmista presidentinvaaleista tuttuun tapaan luvassa on runsaasti vierailuja televisio-ohjelmissa, esimerkiksi Ylen Uutisvuodossa.

Vastaehdokas Sauli Niinistö (kok.) kertoo omasta kampanjastaan huomenna. Tänään hän kävi puolisonsa Jenni Haukion kanssa kahvilla Helsingin Kauppatorilla.

- Kaksi viikkoa on rajallinen aika, ja on aika paljon tv-esiintymisiä ja muita. Mutta niin paljon kierretään maata kuin keritään, Niinistö valotti suunnitelmiaan.

Niinistö vierasti toisella kierroksella nähtyä asetelmaa "konservatiivi vastaan liberaali".

- Kuka se konservatiivi on ja kuka on se liberaali, Niinistö kyseli toimittajajoukolta.

Lähteet:
YLE Uutiset / Matti Tyynysniemi
  • Matti Tyynysniemi Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä