Vaalit 2011 |

Haavistoa nostetaan vihreiden presidenttiehdokkaaksi

Kansanedustaja Pekka Haavistosta ollaan tekemässä vihreiden presidenttivaaliehdokasta. Kampanjointi Haaviston puolesta sai sunnuntaina vauhtia vihreiden puoluekokouksessa Turussa.

Pekka Haavisto
Pekka Haavisto Kuva: Yle

Vihreiden kaksien viime presidentinvaalien ehdokas Heidi Hautala on asettunut tukemaan Haaviston ehdokkuutta. Hautalan mukaan hän ei itse ole ollut halukas asettumaan ehdolle tällä kertaa.

Haavisto kertoo lupauteensa siihen, että hänen nimensä voi olla esillä vihreiden ehdokasasettelussa. Hän kuitenkin päättää myöhemmin, lähteekö hän ehdokkaaksi.

Haavisto pitää presidentin tehtävää kiinnostavana ja on imarreltu, että hänet halutaan tehtävään.

Vihreiden kansanedustaja Kirsi Ojansuu puhui Haaviston ehdokkuuden puolesta jo Jyväskylän puoluekokouksessa, mutta Turussa hän saattoi esitellä myös kampanjan muita tukijoita. Heihin kuuluvat mm. vihreiden entiset kansanedustajat Osmo Soininvaara ja Rosa Meriläinen.

Puolueen presidenttiehdokkaasta päätetään eduskuntavaalien jälkeen. Seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2012.

Haavisto kuuluu vihreiden perustajajäseniin. Haavisto on toiminut kansanedustaja vuosina 1987 - 1995 ja uudelleen vuodesta 2007. Ensimmäisen kansanedustajajaksonsa jälkeen hän oli ympäristöministeri Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisessä hallituksessa.

Ministerikautensa jälkeen Haavisto toimi YK-tehtävissä 1999 - 2005. Hän on myös ollut EU:n erityisedustaja Sudanissa ja Darfurissa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä