Etelä-Karjala |

Haaviston homous ja Niinistön nuori vaimo nousseet esiin Venäjällä

Ylen kirjeenvaihtaja kertoo, että Venäjällä Suomen presidenttiehdokkaista esiin on noussut heidän puolisonsa. Venäläisen median mukaan kumpikaan ehdokkaista ei ole mieleinen Suomen ja Venäjän suhteiden kannalta.

Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö -grafiikka.
Presidentinvaalien toisen kierroksen asetelmaa pidetään Venäjällä huonompana kuin aiemmissa vaaleissa. Kuva: YLE Uutisgrafiikka

- Haaviston homoseksuaalisuus on iso uutinen Venäjällä. Täällä on pohdittu, että kättelisikö Haavisto arvovaltaisia vieraita miespuolisonsa kanssa, kertoo Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Marja Manninen.

Pekka Haaviston nimi on Mannisen mukaan kääntynyt Venäjällä Harvistoksi. Haaviston menestystä on luonnehdittu sensaatioksi. Sauli Niinistössä venäläisiä medioita on kiinnostanut hänen vaimonsa.

- Niinistön naissuhteet ovat olleet julkisuudessa ja täällä tiedetään, että hänen vaimonsa on 2 vuotta nuorempi kuin hänen poikansa.

Kaksi huonoa ehdokasta

Marja Manninen kertoo, että toisen kierroksen asetelmaa pidetään Venäjällä huonona. Maiden suhteiden uskotaan huononevan uuden presidentin myötä.

- Asetelma on huonompi kuin edellisissä Suomen presidentinvaaleissa. Venäjällä uskotaan, että Niinistö veisi presidenttinä Suomen Natoon ja Haavisto arvostelisi Venäjää mm. ympäristöasioissa ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi, kertoo Moskovasta Marja Manninen.

Lähteet:
YLE Etelä-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä