Turku |

Haaviston hopea maistui voitolta

Varsinais-Suomen vihreiden vaalivalvojaisissa ei vajottu synkkyyteen, vaikka Pekka Haavisto jäi selvästi kakkoseksi presidenttikilvassa. Miljoonan äänen saavuttamista pidettiin urotekona vihreältä mieheltä.

Vihreiden vaalivalvojaisissa Turussa iloittiin häviöstä huolimatta.
Vihreiden vaalivalvojaisissa Turussa iloittiin häviöstä huolimatta. Kuva: YLE / Lassi Lähteenmäki

Varsinais-Suomen vihreät ja Pekka Haaviston muut tukijat kokoontuivat sunnuntai-iltana seuraamaan ääntenlaskua Kårenin ravintolasaliin Turkuun. Sali hiljeni kun ennakkoäänet iskettiin ruutuun. Tämä oli viimeinen sinetti Niinistön valinnalle, vaikka joku vielä uskoi ihmeeseen.

Ääntenlaskun edetessä Pekka Haaviston kannatus koheni ja nousi lopulta lähelle 40 prosenttia. Vihreiden historian komein saavutus presidentinvaaleissa sai väen iloitsemaan saavutuksesta.

Voitto tulevaisuudelle

Vaalivalvojaisten vetäjä Janina Andersson piti Haaviston saavutusta merkittävänä, sillä hänen myötään suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen nostettiin vaalikeskusteluissa vahvasti esille.

- Kampanjakeskutelu oli merkittävä tulevaisuuden suomalaisille. Tämä on voitto tulevaisuudelle. Annoimme oikeasti Suomesta ulospäin kuvan, että olemme avarakatseisia ja haluamme nähdä toisissamme hyvät puolet, hehkuttaa Janina Andersson.

Sauli Niinisto lupasi voittopuheessaan ottaa myös toisenlaiset ajatukset huomioon presidenttinä toimiessaan. Anderssonin mukaan tämä on hyvä merkki siitä, että vihreille tärkeät asiat nousevat paremmin esille jatkossakin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä