Oulu |

Hailuodossa kokeilevaa teatteria

Hailuodon Teatterifestivaali tarjoaa tällä kertaa kokeilevaa teatteria. Lisäksi kantaesityksen saa Maiju Lassilan teos.

Kolmannen kerran järjestettävällä Hailuoto Teatterifestivaalilla nähdään myös kokeilevaa teatteria. Esityksen demo-muodossa tarjoaa Nälkäteatterin Salainen uudelleenkoulutusleiri, joka ottaa mukaansa leirille ilmoittautuneet vapaaehtoiset. Taustalta löytyy nälkäteatterilaisten lisäksi taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopelto.

Festivaalin muut esitykset pohjautuvat vahvasti kirjallisuuteen. Mukana on mm. Volter Kilven, Pentti Haanpään ja Maiju Lassilan teoksista valmistettuja tuotantoja. Maiju Lassilan Isä ja poika saa kantaesityksensä festivaalilla. Esittäjänä on vuonna 2007 Hailuoto Teatterifestivaalia varten perustettu Koskenniska-ryhmä, jota ohjaa läänintaiteilija Jouni Rissanen.

Vahvan panoksen festivaalille tuo myös Suomen kiinalainen teatteri, jonka toinen kotinäyttämö Tampereen lisäksi sijaitsee Hailuodossa. Suomen kiinalaiselle teatterille Juha Hurmeen kirjoittama ja ohjaama Ah Q -esitys nähdään kaksi kertaa Hyypänharjulla luodon korkeimmalla paikalla.

Volter Kilpi -viikolta Hailuodossa vierailee Kaaskerin Lundström ja viime vuoden tuotannoista jatkaa Haanpään Viimeinen Matka.



Tapahtuma ei enää kasva

- Viime vuonnahan meillä oli jo yleisöä runsaasti. Jopa huolestuimme, että kestävätkö talkooresurssimme ja saaren luonto, kun viemme ihmisiä katsomaan esityksiämme, näyttämötaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen kertoo.

Rissanen painottaa, että tapahtumassa halutaan säilyttää myös ekologinen puoli. Esitykset katovat näytöksien jälkeen, ja luonto jää yhtä koskemattomaksi kuin se olikin.

- Ei meillä missään tapauksessa ole tarkoitusta suurentaa festivaalia. Keskiarvo on sata katsojaa esitystä kohden. Joissakin näytöksissä sitä on pienennetty esityksen tai olosuhteiden niin vaatiessa, joissakin taas paisutettu, Jouni Rissanen sanoo.

Hailuodon Teatterifestivaali järjestetään 31.7.-2.8. Perinteisen tapaan festivaalilla on kuvataidenäyttely, seminaari ja iltamat.

Lähteet:
YLE Oulu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä