Haja-asutusalueiden sähkökatkot kohta historiaa
Viime vuosien myrskyt ovat herättäneet kysymyksiä haja-asutusalueiden sähkönjakeluverkon toimivuudesta ja luotettavuudesta. Uudesta Kapeli-kaapelista toivotaan ratkaisua ongelmiin.
Nykyistä sähkönjakeluverkkoa ei ole haja-asutusalueilla viety maan alle pääasiassa kustannusten vuoksi. Arvioiden mukaan koko keskijännitejakeluverkon uusiminen maksaisi 5-10 miljardia euroa. 30 prosenttia nykyisiä maakaapeleita kevyempi Kapeli-kaapeli pudottaisi kokonaishintaa kolmanneksella.
- Keveyden ansiosta kaapeli on edullisempi valmistaa. Keveys kuitenkin kertautuu pitkin matkaa eli kaapelia saadaan enemmän kelalle, sitä voidaan asentaa pienemmällä koneella. Tällaisten seurannaisvaikutusten ansiosta koko verkon rakentaminen tulee edullisemmaksi, kertoo professori Matti Lehtonen Aalto-yliopistosta.
Kapeli-kaapelista on voitu tehdä kevyempi muun muassa sen takia, ettei maaseudulla ei tarvita yhtä järeää kaapelia kuin kaupungissa.
Mikä toimii Kainuussa toimii muuallakin
Kapeli-kaapelia testataan parhaillaan Kainuussa Vaalan Säräisniemellä. Kaapelia laitetaan 90 senttimetrin syvyyteen kaikkiaan neljän kilometrin matkalle. Kaapeli asennetaan auraamalla.
-Ensin esiaurataan, sitten levitetään kuparit ja kaapelit. Sen jälkeen ne laitetaan kiinni auraan ja päälle merkkinauha ja vedetään paketti maan alle. Sen kummemmasta ei ole kysymys. Ennakkosuunnittelu ja -työ on se kaikkein haastavin vaihe, kertoo verkkoasentaja Jari Seppänen Eltel Networksilta.
Asennuksia tehdään myöhemmin myös Järvi-Suomessa. Lehtosen mukaan Kainuun olosuhteet ovat erinomaiset testauksille.
-Kainuussa on sähköverkon ylläpidon kannalta kaikki ääripäät. Mikä menestyy Kainuussa, menestyy myös muualla Suomessa.
Uusi kaapeli ei ole pikaratkaisu
Koska Kapeli-kaapeli on aiempia maakaapeleita kevyempi, se täytyi testata perusteellisesti.
Kainuussa on sähköverkon ylläpidon kannalta kaikki ääripäät
-Kaapelille on tehty sähköisiä ja mekaanisia testejä, jotta tiedetään, kestäähän se normaaliolosuhteet. Ulkoreunoista kaapelia on vahvistettu, jotta se kestää paremmin maastoon asennusrasitukset ja käytön rasitukset. Kehittelyvaiheessa analysoitiin syyt, jotka johtavat kaapelin vaurioitumiseen ja eliminoimme ne, Lehtonen selvittää.
Asennusten jälkeen kerätään käytännön kokemuksia.
-Käymme läpi kokemukset tähän asti ja varmasti jossain määrin jatkamme jo pian koeasunnusten tekemistä jossain päin meidän jakelualutta, kertoo Seppo Mäkelä E.ON Kainuun Sähköverkko Oy:stä.
Mikään pikaratkaisu Kapeli-kaapeli ei kuitenkaan ole. Mäkelän mukaan idean jalostaminen tuotantoon vie ainakin kymmenisen vuotta.
-Tämä ei kata kaikkia hankaluuksia, joita meillä on jakelupuolella. Mutta tämä on yksi ratkaisu muiden joukossa, jota voidaan käyttää, kun maasto ja muut olosuhteet ovat siihen sopivat, Mäkelä toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
"Kasvoja en maalaa enkä riehu fanaattisesti ilman paitaa"
Superpesiksen pelit käynnistyvät tällä viikolla ja samalla starttaa myös pesäpallofanien vuoden kulta-aika. Todellisen pesäpallofanin kesälomareissutkin tuppaavat ihan sattumalta myötäilemään fanitettavan joukkueen kisapaikkakuntia.
Maakuntaradiosta löytyy kaikki
Aurinko helli kansaa Yleisradion toiminnan juhlapäivänä Kajaanin Raatihuoneen torilla. Lotto-arvonnan näkyminen televiossa jatkossakin puhuttaa myös Kainuussa.
Hankinta-asiamies yritysten avuksi
Harvoilla pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on riitävästi osaamista kilpailla julkisista hankinnoista. Kainuussa yritysten avuksi on valjastettu hankinta-asiamies.
Kuvagalleria: Yle Kainuu juhli Raatihuoneentorilla
Yleisradiotoimintaa on ollut Kainuussa 70 vuotta, ja merkkivuotta juhlittiin kainuulaisten kanssa Kajaanin Raatihuoneentorilla perjantaina. Torilla oli ohjelmaa ja sieltä tehtiin suoraa lähetystä klo 17 asti.
Yle neuvottelee vielä Lotosta
Yleisradio haluaa jatkaa yli 40 vuotta jatkunutta perinnettä ja säilyttää Lotto-arvonnan edes jossain muodossa kanavillaan. Neuvottelut ovat vasta alussa.
Kainuun uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Kainuu julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Yleisradion toiminta alkoi Kainuussa 70 vuotta sitten teatteritalon äänistudiossa
Nykyisen teatteritalon vuonna 1943 valmistunesta äänistudiosta on alkanut Yleisradion toiminta Kainuussa. Sittemmin studio rakennettiin nykyiseen Keskuskouluun ja vuonna 1961 silloisen Kajaanin Seudun Osuuskassan taloon, mistä Yle Kainuu muutti nykyisiin tiloihinsa vuonna 1998.
