Häkämiehen kivihiilidieetti panee etelän laitokset koville
Pääkaupunkiseutu kuluttaa niin paljon sähköä ja lämpöä, että kivihiilestä luopuminen vuoteen 2025 mennessä tekisi energiayhtiöille tiukkaa. Vaikka laitokset saataisiin uusittua, vaihtoehtoisista polttoaineista tulee kova kisa. Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja pitää turpeen energiakäytön jatkumista tarpeellisena.
Vuonna 2011 Suomessa poltettiin kivihiiltä liki 300 rahtilaivallista, eli 4,2 miljoonaa tonnia. Sähkön erillistuotannossa paloi kolmannes, loput sähköä ja lämpöä tuottavissa yhteistuotantolaitoksissa.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies asetti maanantain Helsingin Sanomissa tavoitteeksi, että kivihiilestä luovutaan lähes kokonaan vuoteen 2025 mennessä.
Etelän voimaloilla kova nälkä
Erityisen vaikeaa kiistanalaisen kivihiilen korvaaminen on pääkaupunkiseudun neljässä kaukolämpöä ja sähköä tuottavassa laitoksessa. Yhteistuotantolaitoksien lämpöä ei voi korvata tuulivoimaloilla tai aurinkopaneeleilla, eikä metropolissa ole ainakaan tähän mennessä ollut halukkuutta lämmittää taloja Loviisan ydinvoimalan hukkalämmöllä.
Uusiin biomassaa polttaviin laitoksiin investoiminen on kallista, muttei ongelmista suurin. Vaikka kaikki Uudenmaan hakkuutähteet ja kannot poltettaisiin Hanasaaren voimalaitoksessa, sillä saataisiin korvattua vain kolmannes sen tarvitsemasta kivihiilestä.
Minulla ei ole siihen tällä hetkellä vastausta, mutta ehkä vähitellen pitäisi alkaa miettimään.
- Jos kaikki kivihiili pitäisi korvata koko pääkaupunkiseudulla, se vaatisi valtavia määriä uusiutuvaa polttoainetta tai muita ratkaisuja ja se on kyllä kova haaste. Minulla ei ole siihen tällä hetkellä vastausta, mutta ehkä vähitellen pitäisi alkaa miettimään, mitä se sitten tarkoittaisi, arvioi Fortumin lämpöliiketoiminnan investointijohtaja Dan Blomster.
- Pääkaupunkiseutu on täällä Etelä-Suomessa ja metsävarannot pohjoisessa muualla Suomessa. Varantoja voi olla, mutta logistinen ongelma siitä ainakin tulee. Satama pitää varmaankin olla, että voidaan helposti tuoda polttoainetta, Blomster jatkaa.
Biomassa käy vähiin koko Euroopassa
Pääkaupunkiseutu ei ole tietenkään ainoa paikka, jossa energiaa kulutetaan enemmän kuin sitä pystytään uusiutuvista energianlähteistä tuottamaan.
- EU:n biomassan käyttötavoitteet ovat niin suuret liikenteessä ja lämmityksessä, että EU:n omat biomassalähteet eivät riitä. Se tarkoittaa sitä, että tänne tulee ulkomailta biomassaa ja tänne syntyvät biomassamarkkinat, ennustaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.
Siinä missä ympäristöjärjestöt näkevät katastrofin ainekset, Naukkarinen näkee mahdollisuuden.
- Olisi tärkeää että Suomi lähtisi mukaan tähän kehitykseen, että me pystytäisiin toimimaan tehokkaasti näillä biomassamarkkinoilla.
Energiateollisuuden toimitusjohtaja suhtautuu Häkämiehen ehdotuksiin pääasiassa myönteisesti, eikä pidä kivihiilitavoitettakaan täysin mahdottomana.
Kyllä tässä on valtavasti tapahtumassa, joka voisi pidemmässä juoksussa auttaa hiiliongelman ratkaisuun.
- Nythän tutkitaan eri vaihtoehtoja. Miten biopolttoaineiden käyttöä voitaisiin tehostaa? Miten metsäenergiaa voitaisiin hiilettää niin, että sen energiasisältö kasvaa ja sitä voitaisiin kuljettaa paremmin? Lisäksi tutkitaan biokaasun käyttömahdollisuuksia. Eli kyllä tässä on valtavasti tapahtumassa, joka voisi pidemmässä juoksussa auttaa tämän ongelman ratkaisuun, uskoo Naukkarinen.
Energiateollisuus: Turpeen energiakäytön jatkuttava
Biomassalla tarkoitetaan tässä yhteydessä laajasti metsäenergiaa ja kotimaista turvetta.
- Biomassalla tarkoitetaan tässä yhteydessä laajasti metsäenergiaa ja kotimaista turvetta, tarkentaa Naukkarinen.
Pitäisikö turpeen käyttöä jopa lisätä?
– Ei välttämättä, mutta olemme arvioineet, että se voisi suunnilleen nykyisellä tasolla säilyä.
Myös Fortumin Blomster ennustaa turpeen energiakäytölle pitkää tulevaisuutta.
- Kyllä varmaan järkevintä olisi, että kaikkia polttoaineita voidaan käyttää, osin teknisesti ja osin huoltovarmuudenkin kannalta, sanoo Blomster.
Nykyisen hallituksen tavoite on erilainen.
Turpeen käyttöä vähennetään suunnitelmallisesti sen aiheuttamien päästöjen ja muiden ympäristöhaittojen vuoksi siten, ettei turve korvaudu hiilellä. (Hallitusohjelma, s. 42)
Yle Helsinki ei tavoittanut elinkeinoministeri Jyri Häkämiestä lomaltaan kommentoimaan kivihiilen korvaamismahdollisuuksia.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Mätäjoen kalakanta saataneen elvytettyä - vuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Virtavesien hoitoyhdistyksen arvion mukaan Helsingin Mätäjoen taimenkanta saadaan ennalleen jo tänä vuonna. Joen koko kalakannan elpymiseen menee pari vuotta. Helsingin poliisi tutkii vuototapausta ympäristörikoksena.
Kaatopaikkakiista yltyy Porvoossa
Koska neuvottelut Mätäjärven entisen kaatopaikan kunnostamisen kustannusjaosta eivät ole johtaneet mihinkään, on nykyinen maanomistaja Porvoon seurakuntayhtymä toivonut ELY-keskuksen määräävän Porvoon kaupungin kunnostuksen maksajaksi. 60-luvulla suljettu kaatopaikka kaipaa pikaista kunnostusta, sillä se uhkaa alueen pohjavesiä.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteensä sataa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen.
Poliisia paenneet miehet putosivat parvekkeelta Helsingissä – toinen kuoli
Etsintäkuulutetut miehet yrittivät välttää kiinnioton pakenemalla poliisia parvekkeelta toiselle Helsingin Töölössä. Pako päättyi putoamiseen viidennestä kerroksesta. Toinen miehistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäkohteet käyvät perheen kukkarolle
Pääkaupunkiseudulla riittää lomalaiselle nähtävää. Aivan halvaksi perheen kierrättäminen suosikkikohteissa ei kuitenkaan tule. Keräsimme esimerkkejä nelihenkisen perheen, kahden aikuisen ja kahden teinin, pääsylippuhinnoista. Maksutontakin tekemistä löytyy.
Loviisan kirkon pyllykuviot ovat nyt historiaa
Kirkon penkkien jälleenmaalausurakka on saatu valmiiksi eikä yhtään penkkiä ole jätetty maalaamatta.
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
