Kotimaa |

Halla-ahon sakkotuomion määrä ihmetyttää

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon sakon määrä laskettiin vuoden 2010 verotietojen mukaan. Nykyisten tulojen perusteella Halla-ahon maksettavaksi olisi tullut noin 3 000 euroa, kun nyt sakon määrä on 400 euroa.

Valtakunnansyyttäjänvirastossa ihmetellään perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon saamaa sakkotuomiota. Korkein oikeus määräsi sakkotuomion vuoden 2010 verotietojen mukaan. Sakon määrä oli huomattavasti pienempi kuin Halla-ahon nykyisten, kansanedustajan tulojen, perusteella laskettuna.

Korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 400 euron sakkoihin. Sakot laskettiin vuoden 2010 verotietojen mukaan, jolloin Halla-aho ei ollut vielä kansanedustaja. Halla-ahon nykyisillä tuloilla sakon määrä olisi ollut noin 3 000 euroa.

Valtakunnansyyttäjänvirastossa sakkotuomiota ihmetellään.

- Tämä näyttää tietysti vähän hassulta, kun tiedossa on, että hänen tulonsa ovat vuoden 2010 jälkeen selvästi muuttuneet, kun hänestä tuli kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Eli onhan hänellä ollut ymmärtääkseni hieman yli 7 000:n bruttoansiot, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pohtii.

Käräjä- ja hovioikeudessa syytetyltä kysytään suullisessa istunnossa palkkatulot ja sakkorangaistukset määrätään tuomionantopäivän tulojen mukaan.

Korkeimmassa oikeudessa Halla-ahon juttu käsiteltiin kirjallisessa menettelyssä. Syyttäjäpuolella nyt harmitellaan, ettei ylintä oikeusastetta tullut riittävästi neuvottua asiassa.  

- Sanotaan näin, että meidän olisi pitänyt tietysti korkeimmalle oikeudelle kertoa, että Halla-aho on kansanedustaja, Kalske toteaa.

Halla-aho moitti viime viikolla korkeimman oikeuden hänelle antamaa tuomiota. Tänään hän ei halunnut kommentoida millään tavoin saamaansa sakkotuomiota. Syyksi hän kertoi sen, että viime viikko opetti siihen, että on parempi olla kommentoimatta hänen saamaansa tuomiota.

Suomessa määrätään vuosittain satoja tuhansia sakkotuomioita. Tuomitulle on suuri merkitys sillä, millä perusteella hänen sakkotuomionsa lasketaan. Korkeimman oikeuden presidentti ei ehtinyt tänään kommentoida sakkorangaistusten määräämistä.

Valtakunnansyyttäjänvirastossa on nyt päätetty, että tästä lähtien Korkeimmassa oikeudessa vaaditaan aina, että sakot määrätään todellisten tulojen mukaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen kuvalehti verkkosivuillaan.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä