Halla söi herukkasadon heikoksi
Mustaviinimarjasato on paikoin vain puolet viimevuotisesta. Vaihtelut tiloittain ovat kuitenkin suuria.
Herukkasato jää tänä syksynä paikoitellen heikoksi. Ankara halla kukinta-aikaan keväällä varisutti herukan kukkia eikä kesän viileä ja sateinen sää ole helpottanut tilannetta.
Tuusniemeläisen viinimarjatila Kyllösen yrittäjä Tatu Miettinen arvioi, että heillä mustaherukkasato jää noin puoleen edellisvuodesta. Puna- ja valkoherukassa sato on noin neljänneksen pienempi kuin viime vuonna.
Miettinen harmittelee marjanviljelijöiden toimeentuloa myös sadosta maksettavan korvauksen takia.
- Suurilla ostajilla on hinnassa sanelupolitiikka. Alkutuotantoa ei voi siinä mielessä verrata normaaliin yrittäjyyteen, ja tilanne on sama läpi sektorin.
Viljelijä toivoo, että viljelijät lähtisivät ajamaan asiaansa isommalla porukalla.
- Yksittäisellä viljelijällä on huonot mahdollisuudet vaikuttaa, mutta yhteistyöllä asialle voisi tehdä jotain.
Proagrian puutarha-agronomi Katri Kostamon mukaan kokonaismarjamäärä jää tänä vuonna keskimääräistä alhaisemmaksi ja poikkeuksellisen vuoden takia herukkasato tulee olemaan myös hyvin vaihteleva.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Taiteilijoille haetaan töitä
Kuvataiteilijoille etsitään työllisyysmahdollisuuksia muun muassa opettamisesta ja konsultoinnista. Yhteistyötä on tehty kuntien ja yritysten kanssa.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Lapuan patruunatehtaan varjossa salamurha ja tuhoisa räjähdys
Lapualla on valmistettu patruunoita 90 vuoden ajan, sillä vuonna 1923 eduskunnan päätöksellä paikkakunnalle perustettiin Valtion patruunatehdas. Historia on pitkä ja monessa mielessä mustasävyinen. Vuoden -76 tuhoisa räjähdys on hyvin muistissa, mutta vähemmän on puhuttu tehtaanjohtajan myrkyttämisestä.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
S-ryhmä: Asiakkaiden ostotietoja säilytetään järjestelmässä kuukausia - Pakastekasviksista ei uusia sairastumisia
SOK:n suunnittelujohtajan mukaan tietoja käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa, jos pitää pystyä ottamaan yhteyttä asiakkaisiin.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
