Luonto |

Halla vierailee maanpinnalla

Halla on tuttu sana, mutta harva tietää mitä termillä oikeastaan tarkoitetaan. Halla-termiä käytetään Suomessa kasvukauden aikana.

Hallan vioittama perunapelto.
Kuva: Sofia Juntti

Ensi yöksi on luvassa hallaa. Näin saattaa meteorologi ilmoittaa säätietojen yhteydessä.

Hallalla tarkoitetaan säätilaa, jolloin lämpötila maan lähellä laskee nollan alapuolelle eli pakkaselle. Meteorologi Matti Huutosen mukaan halla ja yöpakkaset sekoitetaan usein toisiinsa.

- Ilman virallinen lämpötila mitataan kahden metrin korkeudelta. Lämpötila voi pysyä plussan puolella, mutta maan lähellä on pakkasta eli hallaa, Huutonen tietää.

Hallaa ei välttämättä aamulla paljaalla silmällä huomaa. Hallan vierailusta voi etsiä merkkejä kasvustosta.

- Arimmat kukat ja marjapensaat saattavat kärsiä hallan tai ankaran hallan vierailusta. Ankarasta hallasta puhutaan, mikäli lämpötila laskee maanpinnan läheisyydessä alle neljän pakkasasteen.

- Yöpakkaset saattavat näkyä esimerkiksi auton lasipinnoilla. Silloin ainakin hoksaa, että pakkasta on ollut reippaammin, Huutonen toteaa.

Halla-termiä käytetään vain kasvukauden aikana. Kasvukausi alkaa kun vuorokauden keskilämpötila nousee viiden plus-asteen yläpuolelle.

- Kun lämpötila maan lähellä laskee kasvukauden aikana pakkasen puolelle, puhutaan hallasta. Tällä pyritään varoittamaan ihmisiä, joilla on ammattimaista maanviljelystä tai puutarhaa.

Halla koetaan usein negatiiviseksi asiaksi, mutta siitä saattaa olla myös hyötyä.

- Jos on ollut hyvin lämmin ja kostea toukokuu, hyttysiä tulee paljon. Pari kylmää yötä voi vähän rajoittaa hyttysten määrä.  

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä