Hallituksen linjaus pakottaa kuntaliitoksiin
Hallituksen linjauksen mukaan kuntauudistuksessa on neljä kriteeriä, joista jo yhden täyttyminen osoittaa kuntaliitostarpeen. Tiukimpiin kuuluu vaatimus, että perusopetuksessa pitää olla vähintään 50 lasta yhtä ikäluokkaa kohti.
Kuntauudistusta ohjaavat kriteerit ajavat Keski-Suomen kunnat väistämättä kuntaliitoksiin. Viidenkymmenen ekaluokkalaisen kokoon saaminen ajaa kuntia liitosselvittelyyn etenkin pohjoisen Keski-Suomen kunnissa.
Vuosien 2008 ja 2010 välisenä aikana peräti puolessa maakunnan kunnista on syntynyt alle 50 lasta vuodessa. Näihin kuuluu muun muassa Viitasaaren kaupunki.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva vaatimus vähintään 20 000 asukkaan väestöpohjasta tietänee muutoksia etenkin maakunnan länsirajalla sijaitsevalle Keuruulle.
Väestöpohjan lisäksi kuntauudistuksen vaatimukset koskevat työpaikkojen omavaraisuutta, kunnan taloustilannetta sekä työssäkäyntialueita.
Työpaikkaomavaraisuusaste tulee kunnassa olla vähintään 80 prosenttia. Työpaikkaomavaraisuudella tarkoitetaan kunnan työssäkäyvän väestön ja kunnassa olevien työpaikkojen suhdetta.
Valtiovarainministeriön ylijohtajan Päivi Laajalan mukaan kysymys on kuntarakenteen uudistamista ohjaavista kriteereistä. Hän korostaa, että se mitä selvityksistä kunnille lopulta seuraa, on eri päätöksentekoprosessi.
- Nyt ei puhuta siis uuden kunnan kriteereistä vaan kriteereistä, jotka osoittavat kuntaliitosselvitystarvetta, Laajala sanoo.
Kriteerit toimivat pohjana hallituksen valmistelemalle rakennelaille, jonka on tarkoitus tulla voimaan viimeistään ensi vuoden toukokuussa. Hallitus tulee kannustamaan kuntia tekemään tarvittavat muutokset suuntaamalla kunnille yhdistymisavustuksia.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Keski-Suomessa etsitään metsää tuhoavia kirjanpainajia
Kirjanpainajia pyydystetään feromonin avulla. Viime kesänä lajin massaesiintymiä ei havaittu Keski-Suomessa.
Haapamäen asemasta puuhataan maailmanperintökohdetta
Keuruun Haapamäellä suunnitellaan vanhan asemanseudun palauttamista rautatiekauden loistoon. Haapamäen kyläyhdistys on saada rautatiemiljöö Unescon maailmanperintö-kohteiden listalle.
Metsolle tilaus paperikoneesta Indonesiaan
Linja lisää tuotantokapasiteettia Indonesiaan 25 000 tonnilla vuodessa, Metso kertoo tiedotteessa.
Jyväskyläläinen formulalupaus ajoi kolmanneksi Ranskassa
Jyväskyläläinen formulalupaus Simo Muhonen ajoi jälleen palkintokorokkeelle Ranskan Formula F4 -mestaruussarjassa. Muhonen vei pronssisijan Paun osakilpailuviikonlopun toisesta lähdöstä.
Autotalli paloi Jyväskylässä
Hitsaustöistä alkunsa saanut tulipalo tuhosi autotallirakennuksen Jyväskylässä sunnuntai-iltapäivällä. Talonväen ja naapurien ripeä reagointi pelasti asuinrakennuksen liekeiltä.
AaltoAlvarin kävijäluvut notkahtivat - veikö uimalipun noussut hinta uimarit?
AaltoAlvarissa polski alkuvuonna aiempaa vähemmän uimareita. Uudessa hallissa on polskittu tammikuusta lähtien.
Nurmirehusta saataisiin ekologinen energiavaihtoehto
Biokaasun tuottaminen nurmirehusta on teknisesti mahdollista, selviää Keski-Suomessa tehdystä tutkimuksesta. Nurmirehusta tuotetusta biokaasusta voidaan jatkojalostaa liikennepolttoainetta tai sähköenergiaa.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Valon kaupunki on vuoden 2013 kuntatekniikan saavutus
perusteluissa todettiin, että Jyväskylän Valon kaupunki on vuosia kestänyt pitkäjänteinen projekti, joka on toteutettu uutta teknologiaa hyödyntäen. Katujen, siltojen, julkisten rakennusten ja ulkoalueiden valaistusta uusimalla ja kehittämällä on luotuenergiatehokas kaupunkivalaistus.
Valitus voi lykätä suurlukioiden syntyä
Jyväskylään tulevien suurlukioiden suunnittelu on täydessä vauhdissa. Noin 1200 opiskelijan lukiot sijoittuvat Viitaniemeen ja Harjun kampukselle.
