Vaalit 2011 |

Hallitus antaa työllistämiseen lisäbudjetin

Uusi hallitus aikoo heti alkajaisiksi antaa lisäbudjetin työllisyyden lisäämiseen, kertoo tuore työministeri Lauri Ihalainen (sd). Ylen A-Studion haastattelussa Ihalainen toteaa, että Nokian irtisanomiset huomioidaan lisäbudjetissa.

Lisäbudjetin suuruus on hieman alle 30 miljoonaa euroa, josta valtaosa käytetään varmistamaan, että pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllistämisrahat riittävät.

Ihalaisen mukaan osa lisäbudjettiin varatuista rahoista käytetään Nokian irtisanomisista aiheutuvien vaikeuksien hoitamiseen.

Hallitus on kaiken kaikkiaan luvannut työllistämiseen 100 miljoonaa euroa lisärahaa. Ne kohdistetaan usealle taholle.

Suurin summa kohdistuu nuorten työllistämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen, johon kaavaillaan 60 miljoonan euron tukea. Myös pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseen ohjataan lisävaroja.

Osa lisäbudjetin rahoista menee Nokiasta irtisanottujen työllistämisen tukemiseen.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä