Hallitus ei päässyt sopuun tuntijakouudistuksesta
Hallitus ei ole päässyt sopuun peruskoulun tuntijakouudistuksesta. Sekä keskusta että opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) katsovat, että asia on nykyisen hallituksen osalta loppuunkäsitelty.
Keskusta kaatoi esityksen, koska piti opetusministeri Virkkusen esittämää kokonaisuutta vääränlaisena. Suurin kipukynnys oli raha.
-Ensi vaalikauden kehyksessähän ei ole olemassa tuntijakouudistukseen rahoitusta. Se olisi merkinnyt, että meidän olisi pitänyt haalia ne rahat muualta opetusministeriön budjetista, eli muualta koulutuksesta, sanoi keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen.
Keskustan mielestä peruskoulussa ei ole tarvetta draaman kaltaisille uusille oppiaineille, vaan kehittämisen tarpeita on ennemmin kouluviihtyvyydessä, oppilashuollossa, opettajien jaksamisessa ja koulurakennusten kunnossa.
Virkkunen pettyi
Opetusministeri Virkkunen oli uudistuksen kaatumiseen hyvin pettynyt. Virkkunen myönsi, että asian käsittely on nykyisen hallituksen osalta loppuunkäsitelty.
-Tämä on erittäin valitettavaa siihen nähden, että tuossa esityksessä oli todella paljon myönteisiä esityksiä suomalaisten lasten kannalta ja tasa-arvoisempien koulutusmahdollisuuksien kannalta Suomen eri kunnissa. On hyvin valitettavaa, että se ei nyt edistynyt, hän sanoi.
Hallituspuolue vihreät on yhtä synkin mielin ja kummastelee keskustaa.
- Esityksen kaataminen sen jälkeen, kun sitä on pitkäjänteisesti työstetty ja rakennettu lapsia ja heidän tulevaisuuttaan ajatellen, ei ole uuden ajan politiikkaa, sanoo oikeusministeri Tuija Brax (vihr.).
Asia puhutti myös eduskuntaa
Asia oli esillä myös eduskunnan kyselytunnilla. Erityisen tyytyväinen esityksen kariutumiseen oli vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, jonka mielestä uudistus olisi toteutuessaan romuttanut tasa-arvoisen peruskoulun.
RKP:n Håkan Nordman puolestaan harmitteli sitä, uudistuksen myötä kuopattiin myös koululiikunnan lisääminen.
Kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.) huomautti, että keskustalla on edelleen halu lisätä taito- ja taideaineita peruskoulussa hallitusohjelmaan kirjatulla tavalla. Hän kysyi ministeri Virkkuselta, voisiko hän viedä asiaa eteenpäin asetuksella. Virkkunen sanoi, ettei näe yksittäistä muutosta perusteltuna.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.