Kotimaa |

Hallitus korottaa ympäristö- ja kulutusveroja

Hallitus aikoo korottaa ympäristön kuormituksen ja kulutuksen verottamista, kertoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) budjetin kehysriihen yhteydessä. Korotukset astuvat voimaan vuoteen 2011 mennessä.

Ministereitä kehysriihen infotilaisuudessa
Kuva: YLE

Verot kohdistuvat kevyeeseen ja raskaaseen polttoöljyyn, maakaasuun ja kivihiileen.

Korotetuilla veroilla kerätään vajaat 750 miljoonaa euroa. Kataisen mukaan energiaverojen korotus nostaa keskimääräisen kerrostaloasunnon sähkölaskua noin 1,7 euroa kuukaudessa ja sähkölämmitteisen omakotitalon sähkölaskua noin 16,5 euroa kuukaudessa.

Elinkeinoelämä maksaa veronkorotuksesta Kataisen mukaan noin 500 miljoonaa euroa, kotitaloudet noin 235 miljoonaa euroa. Maatalouden energiaverot eivät kasva.

Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) uskoo, että fossiilisiin energialähteisiin kohdistuva ympäristöverojen korotus lisää työpaikkoja energiansäästön ja energiatekniikan aloilla.

Hallitus korottaa myös alkoholin veroa 10 prosenttia lokakuun alusta lähtien. Korotus painottuu väkeviin alkoholijuomiin.

Jo aiemmin päätetyn mukaisesti elintarvikkeiden arvonlisävero alenee viidellä prosenttiyksiköllä 12 prosenttiin 1.10.2009 lukien.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä