Hallitus maksoi amerikkalaiskonsultille 15 000 euroa
Hallitus maksoi amerikkalaiselle konsulttiyritykselle 15 000 euroa ideoiden saannista seuraavan hallituksen ohjelmaan. Tieto käy ilmi valtioneuvoston kanslian ja amerikkalaisen McKinsey & Company –yhtiön välisestä sopimuksesta.
Valtioneuvoston kanslia luovutti kopion viime syksynä tehdystä sopimuksesta YLE Uutisille torstaina. McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta.
Valtioneuvoston puolesta sopimuksen on tilannut talousneuvoston tuolloinen pääsihteeri, alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä. Vihriälä ei ole tällä hetkellä valtioneuvoston palveluksessa. Hän aloitti tällä viikolla talouskomissaari Olli Rehnin asiantuntijana.
Konsulttisopimuksen hintaa voi luonnehtia tavanomaiseksi tämänkaltaisesta työstä. Yleensä konsultti odottaa saavansa uusia toimeksiantoja tilaajalta. Tiedossa ei ole, että hallitus olisi tehnyt muita sopimuksia amerikkalaisyhtiön kanssa.
Valtioneuvoston kanslia vastaa pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa.
SDP:ssä hämmästellään konsultin käyttöä
SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsson on ihmeissään, että pääministeri on palkannut amerikkalaisen konsulttifirman avustamaan seuraavan hallituksen ohjelmaa.
Hänen mielestään tämä on osoitus siitä, että hallitus on eksyksissä ja vailla omia ideoita.
- Voi myös kysyä, onko asianmukaista, että yksi puolue valmistelee seuraavan hallituksen papereita, vaikka ei edes välttämättä istu siinä. Vai onko niin, että Kepu ostaakin nyt valtion varoilla itselleen vaaliohjelman? Guzenina-Richardsson sivalsi.
- Käytäntöhän on, että puolueet laativat omat vaaliohjelmansa. Vasta sen jälkeen laaditaan hallitusohjelma, hän muistutti.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.