Hallitus palasi vielä perjantaina vanhuslain päätöksiinsä
Kokoomuksen ja SDP:n epäluuloja selvitelty vielä budjettineuvottelujen päätyttyä.
Hallitus on joutunut jo kahteen otteeseen palaamaan omiin päätöksiinsä vanhusten laitoshoidon henkilöstömitoituksesta.
Viimeksi perjantai-iltana virka-ajan jälkeen hallitus pyrki tiedotteellaan täsmentämään, mitä budjettiriihessä tarkalleen ottaen hoitajamäärästä päätettiin. Ainakin osalla hallituksen ministereistä oli huoli, että julkisuudessa leviää vääriä käsityksiä hallituksen linjauksesta.
Perjantain tiedotteessa korostettiin, ettei henkilöstömitoitus voi olla tulevaisuudessakaan alle yhden hoitajan kahta vanhusta kohti, jos hoitajien vähimmäismäärästä joudutaan säätämään asetuksella vuonna 2015.
Jo torstaina hallituksen ministerit joutuivat heti budjettineuvottelunsa jälkeen käymään vielä kerran keskenään läpi, mitä henkilömitoituksesta oikein sovittiin. Ministerit pitivät torstai-iltapäivänä valtioneuvoston istunnon jälkeen uuden neuvottelun, jossa tarkennettiin vanhusten laitoshoidon henkilöstömitoituksesta sovitut ykisityiskohdat.
Torstaina budjettineuvottelujen tiedotustilaisuudessa ministerit eivät ilmeisesti täydellisesti hyväksyneet toistensa tulkintoja sovitusta henkilöstömitoituksesta. Tulkintaepäselvyyttä näytti olevan kokoomuslaisen sosiaali- ja terveysministerin Paula Risikon ja sosiaalidemokraattien - valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin - välillä.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Inarinsaamelaisten yhdistys puoltaa stipendiä Sarivaaralle
Inarinsaamelaisten yhdistys kannattaa Saamelaisen korkeakoulun Israel Ruong -stipendin antamista kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaralle. Yhdistys on siis eri mieltä viiden muun saamelaisjärjestön ja saamelaisneuvoston sekä saamelaiskäräjien puheenjohtajan kanssa.
Kärnä: Uusiin ministereihin on vaikea samaistua
SDP:n imatralaisen kansanedustajan Jukka Kärnän mielestä demareiden nuotta vuotaa miehistä ja ihmisten on vaikea samaistua uusiin naisministereihin. Kärnä painottaa, että miesäänestäjät on saatava takaisin.
Suomi ja Viro nostivat kädet pystyyn - EU saa päättää kaasuterminaalin paikan
Suomen ja Viron neuvottelut satojen miljoonien eurojen arvoisen LNG-terminaalin sijaintipaikasta ovat päättyneet tuloksettomina. Terminaalista ovat käytännössä kisanneet läntisellä Uudellamaalla sijaitseva Inkoo ja Viron Paldiski. Suomi ja Viro jättävät kiistan EU-komission ratkaistavaksi.
Katainen Soinille: "Tarvitseeko joka asiasta haastaa riitaa?"
Pääministeri Jyrki Katainen pitää Timo Soinin kommentteja demareiden ministerikierrätyksestä vanhanaikaisena. Kataisen mukaan olennaisinta on, että oikeille paikoilla saadaan asiantuntevimmat ihmiset. Riidanhaastamista pääministeri ei hyväksy.
"Keskusta yrittää korjata sen, mitä tämä hallitus sotkee"
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.): Kotikunta-maakuntamalli on vaihtoehto sille sekasotkulle, jota hallitus meille tarjoaa.
Tutkija: Asiaosaaminen suojasi Ihalaista ja Tuomiojaa ministerikierrätyksessä
Eduskuntatutkija Ville Pernaa näkee SDP:n ministerikierrätyksen takana muitakin syitä kuin sopivan ajankohdan ministeriöiden töiden kannalta. Uudella peruspalveluministerillä on Pernaan mukaan nyt vahvat lähtöasemat.
Työmarkkinoilla tavallista kireämpää - sopimuksiin ei tule paraatimarssia
Työmarkkinoilla on alkuvuoden aikana neuvoteltu kaksi työehtosopimusta ja yksi palkkasopimus. Kaikkien kolme ovat syntyneet vasta valtakunnansovittelijan toimistossa. Lehdistön neuvotteluissa käytössä oli ylityökielto ja lakonuhka sekä työnantajien jättämä työsulkuvaroitus. Vaikka varsinaisia neuvotteluja on tähän mennessä ollut vain vähän, kaikki viittaa siihen, että ilmapiiri on tavallistakin kireämpi.
Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja
Perussuomalaisten nais- ja miesjärjestöjen mukaan puolue ja sen puheenjohtaja kannattavat tasa-arvoa.
