Talous |

Halonen: Demokratia vaalien suuri voittaja

Presidentti Tarja Halosen mukaan demokratia oli käytyjen eduskuntavaalien suuri voittaja. Valtiopäivät avannut Halonen sanoi, että poliittinen asetelma on selvästi erilainen kuin edellinen ja se näkyy eduskunnan työyhteisössä jo nyt.

Halonen toivoi, että maahan syntyy nopeasti yhteistyökykyinen hallitus, joka pystyy jatkamaan ennen vaaleja kesken jääneitä kotimaisia ja kansainvälisiä asioita.

Halosen mukaan on luonnollista, että ennen vaaleja puolueet toivat eriäviä näkemyksiään esille mahdollisimman selvästi. Vaalien jälkeen on löydettävä ne tavoitteet ja periaatteet, jotka yhdistävät puolueita, sanoi Halonen.

- Suomessa on totuttu siihen, että vaalien jälkeen on pystyttävä yhteistyöhön, ei vain oman puolueryhmän sisällä vaan myös ryhmien välillä.



Naisten ja nuorten määrä ilahdutti

Halonen kiitti äänestysinnon kasvua ja piti sitä demokratian voittona. Hän ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että naisia valittiin eduskuntaan entistä enemmän ja nuorten kansanedustajien määrä kasvoi. Halonen oli mielissään myös siitä, että vaalien alla käyty keskustelu eriarvoisuuden vähentämisestä on jatkunut vaalien jälkeenkin.

Halonen sanoi uskovansa, että Suomen peruslinjauksista ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vallitsee päivänpoliittisesta väittelystä huolimatta valtiopäivillä laaja yhteisymmärrys. Halonen huomautti, että kansallinen talous ei voi menestyä erillään muusta maailmasta.

Myös maamme turvallisuus on riippuvainen muun maailman tapahtumista, sanoi Halonen. Halosen mukaan on perusteltua, että Suomi pyrkii edistämään maanosamme ja laajemminkin maailman turvallisuutta.

- Haasteena on edelleen päästä tilanteeseen, jossa politiikka voi keskittyä kriisien ja konfliktien ratkaisemisen sijaan kestävän kehityksen rakentamiseen.

Puheensa lopuksi Halonen puolusti Pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia, jonka varassa Suomesta on rakennettu yksi maailman tasa-arvoisimmista ja kilpailukykyisimmistä yhteiskunnista.

- Meidän kannattaa säilyttää nämä vanhat vahvuutemme, etsiessämme uusia mahdollisuuksia, sanoi Halonen.

Zyskowicz murehti eriarvoisuutta

Vastauspuheessaan eduskunnan puhemies Ben Zyskowicz yhtyi presidentin huoleen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Eduskunnan on hänen mukaansa tehtävä kaikki voitavansa talouden vahvistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi ja siten köyhyyden ja syrjäytymisen, erityisesti nuorten syrjäytymisen, torjumiseksi.

Zyskowicz sanoi kuitenkin, että yhteiskunta tarvitsee eriarvoisuuden torjumisessa myös rinnalleen aitoa yhteisöllisyyttä, vaikka julkisella vallalla on asiassa keskeinen vastuu.

- Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien perheiden ja ihmisten tehokkaassa auttamisessa uskon itse ennen kaikkea riittäviin ja hyvin toimiviin julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, sanoi Zyskowicz.

Zyskowicz päivitteli erityisesti suuryritysten johtajien kohtuutonta tulokehitystä.

- Kaiken kaikkiaan uskon, että perinteinen suomalainen kohtuuden yhteiskunta on kaikkien suomalaisten, myös kaikkein suurituloisimpien, yhteinen etu, sanoi Zyskowics.

Zyskowicz puuttui puheessaan myös pitkään jatkuneisiin perustuslain uudistuksiin. Ennen niitä perustuslaki oli lähes muuttumattomana voimassa noi 70 vuotta, minkä jälkeen sitä on uudistettu jatkuvasti 30 vuoden ajan. Zyskowicz sanoi, että nyt olisi hänen mielestään pysähtymisen ja pidemmän tauon paikka.

Portugalin tukikiistaan Zyskowicz toivoi ratkaisua, joka turvaisi Suomen talouden kasvun herkässä eurooppalaisessa tilanteessa.

Kiviniemen hallitus jättää eronpyynnön

Valtiopäivien avajaisten jälkeen presidentti Halonen vastaanottaa klo 16.00 pääministeri Mari Kiviniemen hallituksen eronpyynnön presidentinlinnassa. Hallitus jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus on nimitetty.

Klo 15.30 edukunnalla on täysistunto ja klo 19.00 kansanedustajat kokoontuvat kansallisoopperaan seuraamaan Romeo ja Julia -balettia.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä