Halpalentoterminaali valmistuu aikaisintaan vuonna 2013
Tampere-Pirkkalan lentoaseman uuden halpalentoterminaalin rakentaminen viivästyy. Terminaalin oli määrä olla käytössä ensi syksynä, mutta avaaminen lykkäytyykin pitkälle vuoteen 2013. Syynä on EU:n halu tutkia terminaalin rahoituspohja.
Halpalentoyhtiö Flybe ilmoitti toistaiseksi lopettavansa lennot Tampere-Pirkkalasta Tallinnaan. Muita yhtiöitä uskotaan kuitenkin ilmaantuvan kentälle, sillä uuden halpalentoterminaalin rakennustyöt on määrä käynnistää tänä vuonna.
Alunperin terminaalin oli tarkoitus avautua jo ensi syksynä. Nyt terminaalin rakennustyöt ovat pahasti jäljessä aikataulusta, niin että matkustajat pääsevät käyttämään terminaalia vasta reilusti vuoden 2013 puolella. Syynä viivästymiseen on EU-viranomaiskäsittelyn hitaus.
- Tällä hetkellä olemme muutamia kuukausia jäljessä, koska emme ole saaneet notifiointipäätöstä, kertoo terminaalia rakentavan Tampereen Palvelukiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Ilkka Ojala.
Ojala arvelee, että notifiointipäätöksen saamiseen menee useita kuukausia.
EU haluaa tutkia kilpailutilanteen
Finavia vuokraa terminaalin itselleen lentoasemakäyttöön, ja vuokratuloilla katetaan suurin osa kuuden miljoonan euron kuluista. Rahoituksesta noin kolmannes tulee valtiolta ja kunnilta.
EU haluaa tutkia, vääristävätkö juuri nämä julkiset tuet kilpailua. Jos EU-käsittelyssä ei ilmene hankaluuksia, päästään rakennustöihin kesällä, arvioi Ilkka Ojala.
- Meidän arviomme on, että rakentamisen käynnistyttyä varsinainen rakennusaika on kahdeksasta yhdeksään kuukautta.
Tredea tyytyväinen viivästymisestä huolimatta
Tampereen seudun kehittämisyhtiössä Tredeassa pidetään tärkeimpänä, että uusi terminaali yleensäkin avatuu.
- Nopeammin aina on parempi tässä tilanteessa, mutta en kuitenkaan usko, että se ratkaisevasti huonontaa meidän tilannetta, arvioi Tredean toimitusjohtaja Päivi Myllykangas.
Viime vuonna Tampere-Pirkkalan kautta kulki vajaat 660 000 matkustajaa. Flyben ohella kentällä ovat operoineet Air Baltic, Ryanair ja Blue1.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.