Kotimaa |

Halu voi löytyä hengittämällä

Kesäloman alkaminen voi synnyttää paineita parisuhteen seksuaalisuuteen. Väestöliiton seksologi Tarja Sandberg neuvoo, miten suhdettaan voi kohentaa yksinkertaisin keinoin.

 Väestöliiton seksologian johtava asiantuntija Tarja Sandberg.
09:56
Keskikesän seutu on yhä vilkkaan seksielämän aikaa - sen voi päätellä maalis-huhtikuun synnytystilastoista. Loma-aika voi kuitenkin luoda myös paineita seksielämään. Seksologi Tarja Sandbeg antoi ohjeet mm. siihen, jos ajatus alkaa karata kesken petitouhujen. Video: Yle

Moni kesälomaansa aloitteleva toivoo pitkän vapaan piristävän parisuhdettaan ja tuovan seksielämään uutta intohimoa.

- Ihmiset odottavat, että sen neljän viikon aikana ehtii korjata monenlaisia asioita. Varmasti ehtiikin, mutta jos työstä on jäänyt päälle kovia odotuksia ja tavoitteita, voi niillä äkkiä pilata koko lomansa, sanoo Ylen Aamu-tv:n haastattelema seksologi Tarja Sandberg.

Hänen mielestään ensimmäisen lomaviikon voikin hyvin pyhittää nukkumiselle ja stressistä irroittautumiselle.

Neuvoni niille ihmisille, jotka ovat päättäneet lomalla hoitaa suhdettaan ja seksuaalisuuttaan on että tehkää se, älkää enää odottako.

Väestöliitossa työskentelevän Sandbergin mukaan työelämästä tutut paineet ja stressi näkyvät myös seksuaalisuudessa.

- Jotenkin ei osata pysähtyä ja olla tietoisesti läsnä siinä, mitä seksi suhteessa voi antaa. Ei pystytä keskittymään, eikä ehkä kuulla tai nähdä toista, hän pohtii.

Seksuaalista haluaan voi Sandbergin mukaan kasvattaa omalla päätöksellään haluta. Harjoittelua tarvitaan myös keskittymiskyvyn parantamiseen ja häiriötekijöiden sulkemiseen tilanteen ulkopuolelle.

- Suomalaisia on tähän asti neuvottu, että seksiä varten pitää rentoutua ja heittäytyä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että kun emme ole sitä oppineet, miksi enää opetellakaan? Mieluummin kannattaa keskittyä, olla tietoinen siitä mitä itselle tapahtuu siinä hetkessä, etsiä omaa tapaa olla läsnä, Sandberg neuvoo.

Hän vinkkaa harjoitukseksi opetella hengittämään syvään.

- Kun mieli rupeaa seksin aikana huutamaan muita asioita, vedä pari kunnon syvää hengitystä ja puhalla rauhallisesti ulos. Se auttaa olemaan paremmin läsnä.

Suomalaiset ovat viime vuosina alkaneet hakea aiempaa rohkeammin ratkaisuja parisuhteidensa pulmiin. Sandbergin mukaan jonot seksologille ovakin tässä mielessä positiivinen ongelma. 

- Neuvoni niille ihmisille, jotka nyt ovat päättäneet tällä lomalla hoitaa suhdettaan ja seksuaalisuuttaan on että tehkää se, älkää enää odottako, hän sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä