Halvaantunut mies taistelee hoidostaan sosiaalivirastoa vastaan
Asikkalalaisen Juha Kymäläisen elämä muuttui vuoden 1981 syksyllä. Mies oli kyydissä autossa, joka ajautui ulos tieltä ja pyöri niin, että ulos sinkoutunut Kymäläinen neliraajahalvaantui.
Juha Kymäläinen on ollut sänkypotilas yli 30 vuotta. Hän tarvitsee apua ympäri vuorokauden. Itse hän pystyy ohjaamaan vain tietokonetta ja tv-laitteita ohuella muoviputkella, jota liikuttaa huulillaan.
Ensimmäiset vuodet auto-onnettomuuden jälkeen kuluivat hoitokodissa, mutta 1990-luvun lopulta saakka hän olllut vaimonsa Marjan avustamana kotihoidossa.
Varmaan he haluaisivat viedä Juhan laitokseen.
- Aamulla annan lääkkeet, teen aamupalan ja aamutoimet. Kello kahdeksalta tulee avustaja.
Halvaantuneen Juhan hoito ja siihen saatu apu on hankaloitunut, vaimo kertoo.
- Kun hoidin Juhaa yksin, sain omaishoidontukea hieman yli 400 euroa, josta vero vei satasen. Sitten sosiaaliasioista Asikkalassa vastaava peruspalvelukeskus Oiva lopetti tuen maksamisen. Saimme neljä henkilökohtaista avustajaa, mutta pian Oivan sosiaalivirkailijat ottivat puolet pois.
Kahvilasta vaimon henkireikä
Marja Kymäläinen on ahkera ja puuhakas. Hän perusti yhteiseen kotiin, isoon omakotitaloon, kotileipomo-kahvilan. Tämä tapahtui puolitoista vuotta sitten.
Marja Kymäläinen kuvailee kahvilaa "henkireiäkseen".
Juha on halunnut olla kotona ja ilmaissut tahtonsa olla täällä loppuun saakka.
Muu ajateltava on tullut tarpeeseen, sillä 50-vuotiaan Juhan hoito on ollut lähes jatkuvaa taistelua Oivan sosiaaliväkeä vastaan.
- Varmaan he haluaisivat viedä Juhan laitokseen.
Sitä Marja Kymäläinen ei sulata.
- Olen Juhan vaimo, ja pidän hänestä huolta täällä kotona. Juha on halunnut olla kotona ja ilmaissut tahtonsa olla täällä loppuun saakka.
Tuomari apuna hoitopäätöksiä selvittämässä
Kymäläisten kotihoidon ympärille on kietoutunut melkoinen sotkuvyyhti, johon on pyydetty myös poliisin apua. Poliisi lopetti tutkinnan jo kertaalleen katsottuaan, ettei asiassa ole näyttöä rikoksesta.
Kymäläinen on sen jälkeen vienyt lisäaineistoa Päijät-Hämeen poliisille. Nyt asia on vireillä jälleen.
Marja Kymäläisen mukaan Kouvolan hallinto-oikeudessa on puolestaan hoitopäätöksiin liittyviä ratkaisuja.
- Ei tätä ilman tuomaria pysty kukaan viemään läpi. Ajoin itseni jo kerran loppuun omaishoitoasian yhteydessä. Nyt haluan, että oikeudenmukaisuus katsotaan loppuun saakka, Marja Kymäläinen sanoo.
Kymäläinen lisää, että hän on ollut yhteydessä myös Asikkalan kunnanjohtajaan Juri Niemiseen ja hallituksen puheenjohtajaan Tarja Tornioon.
Peruspalvelukeskus Oiva ei ole vastannut Yle Lahden yhteydenottopyyntöön.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Helluntaina heilastellaan ja pojastetaan
Helluntaihin liittyy paljon odotuksia, sillä kevät on kukkeimmillaan ja pyhäpäivänä riittää aikaa. Jos ei heilaa helluntaina, niin myöhemminkin on aikaa, lohduttaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija.
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
