Hämäläisten puutarha on mosaiikkipalojen keidas
Lomareissut ulkomaille voivat olla kohtalokkaita. Mikkeliläiset Sirpa ja Jukka Hämäläinen kävivät vuosituhannen alussa Espanjan Barcelonassa, josta heihin tarttui parantumaton ihastus mosaiikkiin. Ihastus oli sitä luokkaa, että kotipihassa ei enää ole nurmikkoa ajettavaksi asti. Mosaiikkia siellä sen sijaan on kymmeniä tuhansia paloja.
Nähdessään Barcelonassa Antonio Gaudin penkin Sirpa Hämäläinen tiesi haluavansa sellaisen omaan puutarhaan. Tullessaan marraskuussa pois reissusta päättivät Hämäläiset jo heti seuraavana keväänä laittaa nurmikot rullalle ja mosaiikkia tilalle.
Kiinnostuneimmat ovat pyytäneet puhelimitse päästä tutustumaan mosaiikin maailmaan. Hämäläiset haluavat kuitenkin pitää pihan omana yksityisenä aarteenaan.
Maan päällä näkyy vain puolet työstä
Suomen olosuhteissa pihan laittaminen mosaiikista on haasteellista.
- Jos sen haluaa kestävän talven pakkaset ja roudan, on pohjatyöt tehtävä kuin taloa tekisi, sanoo Jukka Hämäläinen. Kaikki mitä ei maan päällä näy on puolet siitä työstä.
Ulkotakan lisäksi pihalta löytyy mosaiikilla päällystettyä kesälattiaa, pöytiä, kaivonkansi, viisikymmentä kiloa painava körmylisko ja paljon muuta.
Mosaiikkia on päätynyt myös hirviöaltaan pohjalle ja naapurin vanhasta grillipohjasta tehtyyn vesialtaaseen. Teosten suunnitteluvastuu on pääsääntöisesti Sirpa Hämäläisellä, toteutus jää Jukan harteille.
Seuraavaksi persialainen mosaiikkimatto?
Sirpa Hämäläisen lempipaikka pihassa on takka. Elävää tulta on mukava katsella.
Jukka puolestaan viihtyy itse tekemällään funkkispenkillä, jossa tulee töiden jälkeen istuttua ja katseltua hirviöallasta.
Hämäläisten haaveissa on tehdä pihaan itämainen persialaistyylinen mosaiikkimatto. Pihasta löytyy vielä yksi paikka, johon se mahtuisi. Maton tekemiseen lasimosaiikista pohjatöineen menisi koko kesä.
Sirpa Hämäläinen haluaisi päästä vielä Barcelonaan hakemaan uusia ideoita.
