Helsinki |

Hämäristä kattolumitöistä tuomioita viidelle

Helsingin ydinkeskustassa tehdyt hämärät kattolumityöt ovat johtaneet talousrikostuomioihin.

Lumenpudotusta.
Kuvassa esiintyvät henkilöt eivät liity tapaukseen. Kuva: Yle

Helsingin ydinkeskustassa tehdyt hämärät kattolumityöt ovat johtaneet talousrikostuomioihin. Jutussa viidelle tuli vankeutta, joista kahdelle tuomio oli ehdollista. Syytetyille tuli enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Yhden henkilön osalta luovuttiin syytteistä. Tuomioita tuli syytetyille mm. törkeistä veropetoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista. Syytetyt olivat käyttäneet lumenpudotustöissä pimeää työvoimaa noin kahden vuoden ajan. Kaikki kiistivät syyllisyytensä.

Jutun rikostutkinta on kestänyt poikkeuksellisen pitkään. Tapaus tuli ilmi maaliskuussa 2013.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Ulkomaat

Britannia ei hae vielä eroa ja pörssit romahtivat – Yle kokosi maanantain Brexit-uutiset

David Cameron

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä