Hämeen autokouluhinnoissa yli parinsadan euron haitari
Ajokortin hankkiminen maksaa autokouluun lähtevälle Hämeenlinnassa selvästi enemmän kuin Forssassa. Autokoulujen hinnoissa on Etelä-Hämeessä selviä alueellisia eroja.
Autokoulujen hinnoissa on suuria alueellisia eroja. Hämeessä henkilöauton ajokortti maksaa eniten Heinolassa, jossa hintaa kertyy peräti 1800 euroa. Ajaminen on kallista myös Hämeenlinnassa. B-kortista joutuu maksamaan lähes 1700 euroa. Riihimäelläkin hinta on keskimäärin yli 1500 euroa, kun vertailun edullisimmilla paikkakunnilla, Lahdessa ja Forssassa, summa on jopa parisataa euroa vähemmän.
- Kuluttajan kannalta olisi tärkeää, ettei paikkakuntien sisälle pääse syntymään hintablokkeja, sanoo liikenneneuvos Kimmo Kiiski Liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Vuoden alusta voimaan astuvan uuden ajokorttilain uskotaan nostavan autokoulujen hintoja 300 eurolla.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Keskustele: Luotatko nuorisotakuuseen?
Nuorisotakuun pitäisi järjestää nuorille työttömille töitä, opiskelupaikka tai työpajamahdollisuus. Erilaisia ongelmia on kuitenkin ilmennyt. Luotatko tähän järjestelmään?
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto tiivistää tilojaan ja karsii tuntejaan
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto joutuu vähentämään syksyllä kurssien tuntimäärää. Myös kurssimaksu nousee syksyllä ja tiloja joudutaan tiivistämään.
Sairaanhoitopiiri pusertaa jonojaan kuriin
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri uskoo saavansa jononsa lain vaatimalle tasolle kesäkuun loppuun mennessä. Jonojen purkamiseen jouduttiin, kun Valvira määräsi sairaanhoitopiirille puolen miljoonan euron uhkasakon.
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Asuntomurtoja tehtailleet liettualaiset vuosiksi kiven sisään
Liettualaiset asuntomurtautujat saivat kahden viikon Suomen vierailustaan kuusi vuotta vankeutta. Murtoja tehtailtiin muun muassa Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Poliisi otti neljä rikoksista epäiltyä kiinni elokuussa Satakunnan puolella Eurassa.
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä heiluvat sotakirveet
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen liikennöitsijöiden välillä vallitsee sotatila. Taistelun sai aikaan Hämeenlinnan kaupungin kilpailutus, jossa kaupunkiliikennettä vuosia hallinneet yhtiöt hävisivät lähes kaikki linjat.
Kymmenkunta autoa alleen huijannut mies vangittiin viimein
Helsinkiläismies ennätti huijata tai ottaa muuten käyttöönsä kymmenkunta autoa eri puolilla Suomea. Kanta-Hämeessä käräjäoikeus päätti viimein laittaa tempuille pisteen.
Pohjoismaista puheenporinaa Hämeenlinnan turuilla ja toreilla
Ystävyyskaupunkivieraiden maiden liput liehuvat Hämeenlinnassa Raatihuoneen edessä koko tämän viikon ajan. Pohjoisten ystävyyskaupunkien verkostoon kuuluu Hämeenlinnan lisäksi viisi kaupunkia, jotka ovat Norjan Baerum, Tanskan Frederiksberg, Islannin Hafnarfjördur, Viron Tartto ja Ruotsin Uppsala.
Sodankäynnin ja puolustuksen historia tutuksi Museo Militariassa
Hämeenlinnassa Linnanniemen museotarjonta on vahvistunut entisestään, kun kolmen sotilasmuseon yhteenliittymä Museo Militaria avautui virallisesti viikonvaihteessa. Museon tavoitteena on säilyttää tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien kulttuuriperintö tuleville sukupolville, kertoo museonjohtaja Jaakko Martikainen.
