Hämeen Härkätien -kävelijät: Ei se matkan pituus vaan vauhti
Neljän naisen porukka kävelee Härkätietä pitkin Turusta Hämeenlinnaan. 170-kilometrin kävely vaatii jalkoja ja kenkiä ja kestävyyttä. Kävelessä maisemat ja ajatukset vaihtuvat. Helena Koskelalle Härkätiekävely on siirtymäriitti työelämästä eläkkeelle.
Viime yön kävelijät viettivät Someron Pitkäjärvellä ja sieltä kävellään tänään Someron keskustaan, jossa yövytään.
Tänään tiistaina päivämatka on 170 kilometrisen reissun lyhyin - 12 kilometriä, mutta sopiva eilisen 37 kilometrin mittaisen jalkapatikan jälkeen.
- Kyllä se tuntuu! Ihan oikein, että tämänpäiväinen on hyvinkin kevyt, sääkin on hiostava. Tuskin pitempää matkaa olisi jaksettukaan, toteaa Helena Koskela kysyttäessä tuntuuko eilinen kävely jaloissa.
- Rakoilta on säästytty ja aamulla lähdettiin taas reippain mielin liikkeelle, kertoo Koskela.
Erityistä treenausta lähes viikon taipaleelle ei nelikolla ole
- Joukostamme kahdella on urheilutaustaa, mutta itse olen hyvinkin maallikkokävelijä - tavallinen ja vielä vähän laiskakin.
- Periaatteeni on, että kuntoa pitää säästää, naurahtaa Koskela. - Mutta kyllä toki normaalia kävelyä ja lenkkeilyä olemme harrastaneet.
Ei se matkan pituus, vaan vauhti
- Jalkoja ja kestävyyttä ja järkevää asennetta vaaditaan: maltetaan pitää juomataukoja ja pysähdellä välillä. Kävelemme noin 50 minuuttia ja sitten on pidetty juomatauko.
- Nestettä kuluu yli kaksi litraa päivässä ja illallakin ollaan juotu ja tankattu. Kävelyn aikana ei voi kyllä liikaakaan tankata, ei saa vatsa hölskyä, Koskela kertoo.
Kannustusta on saatu matkan varrella
- Se on yllättänyt, että ihmiset ovat olleet niin innostuneita ja toivotelleet hyvää matkaa. Eilen joku mies kysyi: eivätkö rouvat ole kuulleet sellaisesta insinöörikeksinnöstä jossa on neljä pyörää... Olemme saaneet suklaata ja kannustusta. Se on ollut hämmästyttävää ja ihanaa, hehkuttaa Koskela.
Pahinta?
- Kyllä se varmaan tulee siitä väsymyksen tunteesta. Tässä kun on tuttu joukko ympärillä ja jos joku alkaa väsyä ja kyllästyä niin tsempataan. Se on tämä joukon voima ja yhteisöllisyys - se voima tässä myös tulee, Helena Koskela puntaroi.
- Ei kaduta - ihan kiva kun lähdettiin matkaan!
Huomenna keskiviikkona taivalletaan Tammelan Letkun kylään.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Keskustele: Luotatko nuorisotakuuseen?
Nuorisotakuun pitäisi järjestää nuorille työttömille töitä, opiskelupaikka tai työpajamahdollisuus. Erilaisia ongelmia on kuitenkin ilmennyt. Luotatko tähän järjestelmään?
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto tiivistää tilojaan ja karsii tuntejaan
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto joutuu vähentämään syksyllä kurssien tuntimäärää. Myös kurssimaksu nousee syksyllä ja tiloja joudutaan tiivistämään.
Sairaanhoitopiiri pusertaa jonojaan kuriin
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri uskoo saavansa jononsa lain vaatimalle tasolle kesäkuun loppuun mennessä. Jonojen purkamiseen jouduttiin, kun Valvira määräsi sairaanhoitopiirille puolen miljoonan euron uhkasakon.
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Asuntomurtoja tehtailleet liettualaiset vuosiksi kiven sisään
Liettualaiset asuntomurtautujat saivat kahden viikon Suomen vierailustaan kuusi vuotta vankeutta. Murtoja tehtailtiin muun muassa Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Poliisi otti neljä rikoksista epäiltyä kiinni elokuussa Satakunnan puolella Eurassa.
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä heiluvat sotakirveet
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen liikennöitsijöiden välillä vallitsee sotatila. Taistelun sai aikaan Hämeenlinnan kaupungin kilpailutus, jossa kaupunkiliikennettä vuosia hallinneet yhtiöt hävisivät lähes kaikki linjat.
Kymmenkunta autoa alleen huijannut mies vangittiin viimein
Helsinkiläismies ennätti huijata tai ottaa muuten käyttöönsä kymmenkunta autoa eri puolilla Suomea. Kanta-Hämeessä käräjäoikeus päätti viimein laittaa tempuille pisteen.
Pohjoismaista puheenporinaa Hämeenlinnan turuilla ja toreilla
Ystävyyskaupunkivieraiden maiden liput liehuvat Hämeenlinnassa Raatihuoneen edessä koko tämän viikon ajan. Pohjoisten ystävyyskaupunkien verkostoon kuuluu Hämeenlinnan lisäksi viisi kaupunkia, jotka ovat Norjan Baerum, Tanskan Frederiksberg, Islannin Hafnarfjördur, Viron Tartto ja Ruotsin Uppsala.
Sodankäynnin ja puolustuksen historia tutuksi Museo Militariassa
Hämeenlinnassa Linnanniemen museotarjonta on vahvistunut entisestään, kun kolmen sotilasmuseon yhteenliittymä Museo Militaria avautui virallisesti viikonvaihteessa. Museon tavoitteena on säilyttää tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien kulttuuriperintö tuleville sukupolville, kertoo museonjohtaja Jaakko Martikainen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.