Hämeen maitotilat käyvät vähiin
Kymmenessä vuodessa puolet etelähämäläisistä maitotiloista on joko lopettanut tai löytänyt uuden leipäpuun. Maidontuotannon määrä ei Hämeessä ole kuitenkaan pudonnut samassa suhteessa kuin tilojen määrä.
Maidontuottajatilojen määrä on romahtanut Hämeessä. Tiloja on enää vajaa 600, kun vielä kymmenen vuotta sitten määrä oli tuplasti enemmän.
Eniten maitoa tuottavia tiloja löytyy Hämeenlinnasta, jossa tiloja on tasan 100. Myös Orimattilassa ja Sysmässä on vielä kymmenittäin maidontuottajia.
Kanta- ja Päijät-Hämeessä tuotetaan vuosittain runsaat 115 miljoonaa litraa maitoa. Kymmenen vuotta sitten maitoa tuotettiin parikymmentä miljoonaa litraa enemmän.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Nuorisotakuu ei houkuta jos elämänrytmi on sekaisin ja tukiaiset pyörivät
Nuorten työpajoilla tiedetään, että nuorissa on kasvava joukko nuoria, johon nuorisotakuu ei yllä. Heillä elämänhallinta ontuu pahasti. Yrittäjät puolestaan kaipaisivat motivoituneita nuoria, joilla on asenne kohdallaan.
Tyhjillään ollut omakotitalo paloi Hämeenlinnassa
Asumaton omakotitalo on palanut Hämeenlinnassa.
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Valtion liikenneviranomaisten tempoilu aiheutti Hämeenlinnan joukkoliikenteen kiistat
Epäonnistuneesta kilpailutuksesta ovat harmissaan palvelun ostaja eli Hämeenlinnan kaupunki. Myös palveluja tarjoavat bussiyhtiöt ovat keskenään riidoissa.
Hattula haluaa eroon kunnanvirastosta ja Hurttalan koulusta
Tyhjäksi jäävälle kunnanvirastolle ja lähes kahden sadan oppilaan Hurttalan koululle haetaan uusiokäyttöä Hattulassa. Kunta teetättää ulkopuolisella asiantuntijalla arviot ja esitykset ongelmakiinteistöjen tilasta ja kehittymismahdollisuuksista.
Tarkastuslautakunta penää kaupungilta kestäviä säästötoimia
Hämeenlinnan tarkastuslautakunta antaa moitteita kaupungin päättäjille. Talouden tasapainotus ja toimenpideohjelma eivät ole tarkastuslautakunnan mukaan toteutuneet aiempien päätösten mukaisesti viime vuonna.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Keskustele: Luotatko nuorisotakuuseen?
Nuorisotakuun pitäisi järjestää nuorille työttömille töitä, opiskelupaikka tai työpajamahdollisuus. Erilaisia ongelmia on kuitenkin ilmennyt. Luotatko tähän järjestelmään?
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto tiivistää tilojaan ja karsii tuntejaan
Talousvaikeuksissa painiva Vanajaveden Opisto joutuu vähentämään syksyllä kurssien tuntimäärää. Myös kurssimaksu nousee syksyllä ja tiloja joudutaan tiivistämään.
