Hämeenlinnassa rokotettiin hoitohenkilökuntaa liikaa
Lääninlääkärin mukaan Hämeenlinnassa on rokotettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä laajemmin sikainfluessaa vastaan kuin muualla. Tämän takia Hämeenlinnassa ollaan valtakunnallisesta rokotusaikataulusta jäljessä. Riskiryhmien rokotukset alkavat torstaina Lammilla.
Tähän tulokseen tuli lääninlääkäri Marjut Frantsi-Lankia Etelä-Suomen lääninhallituksesta, kun hän selvitti sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä sikainfluenssan rokotusten sujumista Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
- Tämän meidän selvityksen perusteella tuli esiin sellainen seikka, että esimerkiksi tässä meidän uudessa Hämeenlinnassa on ehkä vähän laajemmin rokotettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä kuin mitä keskimäärin muualla. Ehkä sen takia täällä ovat rokotukset pikkaisen jäljessä muita.
Hämeenlinnaa lukuunottamatta rokotukset ovat sujuneet Kanta-Hämeessä lääninlääkärin mukaan hyvin. Hämeenlinnan pandemiaryhmä päätti keskiviikkona aikaistaa riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia.
Riskiryhmien rokottaminen alkaa Lammin terveysasemalla torstaina. Piikin saavat Hauhon, Lammin ja Tuuloksen asukkaat. Lammilla rokotetaan myös perjantaina. Rokotuksia annetaan klo 9 -15:een.
Lauantaina rokotetaan Hämeenlinnan pääterveysasemalla Viipurintiellä Kalvolan, Rengon ja kanta-Hämeenlinnan riskiryhmiin kuuluvia asukkaita klo 9-15:een.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.
Kaatunut vaunu on hankalassa paikassa
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Tavarajunan vaunu kaatui Riihimäellä - liikennehäiriöt alkavat jo helpottaa
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.