Hämeenmaa on tyytyväinen hotellitoimintoihinsa
Hämeenmaan aloitus hotellibisneksessä on ollut onnistunut. Myös yhtiön muilla toimialoilla myynti kasvoi alkuvuonna.
Hämeenmaasta tuli hotellinomistaja, kun se osti Lahden Seurahuoneen kiinteistön Teollisuusseuralta ja liiketoiminnot Sokotel Oy:ltä.
Seurahuoneen ohella Hämeenlinnan Vaakuna siirtyi Hämeenmaalle alkuvuodesta
- Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä. Lahdessa on riittänyt turisteja. Muotoiluvuodella on osansa ja myös venäläiset turistit ovat löytäneet tänne, sanoo toimitusjohtaja Taavi Heikkilä.
Alueosuuskaupassa ollaan tyytyväisiä alkuvuoteen muillakin toimialoilla.
Hämeenmaan myynti kasvoi osavuosikatsauksen mukaan yhdeksän prosenttia ja kasvua Heikkilä ennustaa myös loppuvuodelle.
Remontti käynnistymässä
Seurahuoneen remontti on alkumetreillä ja se pyritään saamaan valmiiksi Salpausselän kisoihin mennessä.
- Päämääränä on uusia kaikki putkista lähtien tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi, mutta vanhaa kunnioittaen, kertoo matkailu- ja ravitsemistoimialajohtaja Timo Mäkelä,
Kustannusarvio on tässä vaiheessa 13 miljoona, jos ei isompia yllätyksiä tule vastaan. Aikataulu tarkentuu syksymmällä.
Hotelli toimii remontin aikana, mutta ravintolat sulkeutuvat jossain vaiheessa.
- Myös kokoustilat uudistuvat ja hotelliin tulee nykyistä näkyvämpi vastaanottotila, Mäkelä kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
