Hämeessä ollaan tuntikausia ihan pihalla kesäisin
Hämäläiset viettävät suomalaisista eniten aikaa omilla pihoillaan, kertoo tuore tutkimus. Hämäläiset ovat myös maan ahkerimpia puutarhassa puuhailijoita.
Älvsbytalon TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan hämäläisistä omakoti- ja rivitaloasukkaista 45 prosenttia viihtyy pihallaan useita tunteja joka päivä.
Hämäläiset pitävät myös puutarhatöistä maan eniten. Etenkin hämäläisnaiset ovat innokkaita puutarhureita. Miehet ottavat rennommin: tutkimuksen mukaan joka neljäs hämäläismies viettää kesäpäivän mieluiten oleskelemalla omalla pihalla tai terassilla ystävien tai perheen kanssa. Viidennes miehistä pitää myös omalla pihalla grillailua mielitapanaan viettää kesäpäivää kotona.
Jopa 35 prosenttia hämäläisistä kertoo kasvattavansa kukkia tai yrttejä parvekkeellaan tai terassillaan.
Grillaamista ja pulikointia
14 prosenttia hämäläisistä kertoo syövänsä grilliruokaa kesäaikaan melkein joka päivä, kun Pohjois-Suomessa käristetyt herkut maistuvat yhtä hyvin vain 9 prosentille. Eniten grillaavat omakotitaloissa asuvat hämäläiset.
Hämäläiset pitävät luonnonvesissä uimisesta enemmän kuin muut suomalaiset: joka kymmenes valitsee sen mieluisimmaksi kesäpuuhaksi.
Hämäläiset valitsevat mökkeilyn lempikesäpuuhakseen muita suomalaisia harvemmin. Vain 16 prosenttia hämäläisistä kertoo mökkeilyn olevan heidän lempipuuhaansa kesäisin, kun esimerkiksi Itä-Suomessa ja Savossa neljännes kansasta juurikin mökkeilee mieluiten.
Jopa 17 prosenttia Hämeen kerrostaloasukeista toivoo naapuriinsa hartaasti kauppakeskusta, kun omakotitaloasujista ostosparatiisi kelpaisi vain kolmelle prosentille. Myös tori tai kauppahalli kelpaisi naapuriksi paremmin kerrostaloissa asuville (21 prosenttia) kuin omakotitalojen asukeille (7 prosenttia).
TNS Gallupin maaliskuussa toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1 588 15–64-vuotiasta miestä ja naista alueellisen väestörakenteen mukaan. Hämeessä kotitutkimus tehtiin Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan alueilla.
