Hamina laittaa toivonsa Googleen
Energiatehokkuus oli keskeinen syy hakukoneyhtiö Googlen päätökseen laajentaa Haminan palvelinkeskustaan. Kaupunginjohtaja toivoo, että Google houkuttelee alueelle myös muuta yritystoimintaa.
Hakukoneyhtiö Googlen Haminan-palvelinkeskuksesta tulee laajennuksen jälkeen Pohjoismaiden suurin.
Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen on tyytyväinen Googlen jätti-investointiin. Google ilmoitti torstaina investoivansa 150 miljoonaa euroa palvelinkeskuksen toisen salin muutostöihin.
Muutostyöt tuovat työtä parhaimmillaan 500 insinöörille ja rakennusmiehelle. Valmistuttuaan laajennus tuo Googlen arvion mukaan 25 uutta työpaikkaa.
- Vakituisen työvoiman luvut eivät tunnu kovin suurilta, mutta kyllä 25 työpaikkaa on erittäin hyvä, Hannu Muhonen sanoo.
Kaupunginjohtaja toivoo, että alueelle saataisiin houkuteltua myös muita yrityksiä.
- Esimerkiksi tuulivoimabisnes on suoraan sanoen vastatuulessa monestakin syystä. On hienoa, että yksi sektori etenee. Toivotaan, että se imee myös muuta yritystoimintaa.
Emme käytä ulkopuolista lämmitysenergiaa enää jatkossa tämän laitoksen lämmittämiseen.
Muhosen mielestä Etelä-Kymenlaakso ei ole onnistunut houkuttelemaan alueelle riittävästi yrityksiä.
- Google on täällä harvoja ja ainoita isoja yrityksiä. Siinä mielessä meidän kaupunkien, kuntien ja Cursor Oy:n pitäisi entistä enemmän pyrkiä saamaan jo olemassa olevia yrityksiä laajentamaan tälle alueelle.
Google lämpenee hukkaenergialla
Googlen Haminan-palvelinkeskus alkaa käyttää käyttää laajennuksen jälkeen palvelimien jäähdyttämiseen merivettä, ja keskus hyödyntää myös tuulienergiaa.
Lämmitykseen riittää tulevaisuudessa yhtiön itse tuottama hukkalämpö.
- Emme käytä ulkopuolista lämmitysenergiaa enää jatkossa tämän laitoksen lämmittämiseen, sanoo kiinteistöpäällikkö Ari Kurvi.
Googlen uudet tilat Haminan Summassa valmistuvat puolentoista vuoden päästä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.
