Hamina luopumassa kehittämisyhtiön palveluista
Hamina on irtisanomassa palvelusopimuksen Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin kanssa. Kaupunginjohtajan mukaan yhtiön tulisi panostaa enemmän kuntakohtaisiin hankkeisiin.
Haminan kaupunginhallitus päättää perjantaina siitä, irtisanooko kaupunki sopimuksen palvelujen ostosta kehittämisyhtiö Cursorin kanssa. Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen esittää sopimuksen irtisanomista.
- Olemme tyytymättömiä nykyiseen sopimukseen. Hanketoiminta on yhtiössä liian laajaa ja tulokset ovat varsin vaatimattomat, Muhonen sanoo.
Muhonen haluaisi, että Cursor supistaisi hankemaailmaa ja kohdentaisi resursseja entistä enemmän kuntakohtaisiin hankkeisiin ja käytännön työhön.
- Yhtiö on sitä varten, että saamme uusia työpaikkoja ja myös pitämään nykyiset työpaikat. Sille sektorille tarvitaan lisää potkua ja muutenkin yhtiön kehittämisen aika on tullut.
Hanketoiminta on yhtiössä liian laajaa ja tulokset ovat varsin vaatimattomat.
Hamina maksaa Cursorille vuosittain noin 30 euroa asukasta kohden eli noin 650 000 euroa. Kuudessa vuodessa Hamina on siis pumpannut Cursoriin liki neljä miljoonaa euroa.
- Vastine ei ole ollut riittävä. Kaupungissa on useita painopistealueita, joihin tarvittaisiin kehittämisrahaa, kuten satama, Tervasaari, keskusta ja Summan risteys, Muhonen luettelee.
Muhonen haluaa koota kunnat sopimusneuvotteluihin
Sopimuksen irtisanomisaika on kaksi vuotta. Sen aikana Muhonen haluaisi, että Etelä-Kymenlaakson kunnat perustaisivat yhteistyöryhmän, johon jokainen kunta valitsisi edustajan.
- Ryhmä koordinoisi yhteistä elinkeinopolitiikkaa ja neuvottelisi uudet kuntasopimukset Cursorin kanssa. Uskomme, että Etelä-Kymenlaakson kunnat lähtevät tähän mukaan.
Muhonen uskoo, että kaupunginhallitus tekee perjantaina yksimielisen päätöksen Cursorin ja kaupungin välisen sopimuksen suhteen. Asia on ollut esillä jo jonkin aikaa, mutta neuvotteluissa ei ole päästy sopuun.
- Meillä ei ollut luottamusta siihen, että Cursor lähtee uudistamaan omaa toimintaansa.
Muhonen muistuttaa, että Cursorissa on silti myös paljon hyvää. Haminassa on oltu tyytyväisiä esimerkiksi elinkeinoneuvontaan ja yritysten perustamiseen.
Cursorin toimitusjohtaja Hannu Karavirta ei halunnut kommentoida asiaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nivalan keskustassa raju tulipalo
Asuintalojen läheisyydessä sijaitseva varastorakennus tuhoutui palossa täysin.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Tutkiville journalisteille jaettiin palkintoja
Vuoden 2012 Lumilapiot myönnettiin Eduskunta II -näytelmän tekijöille ja Talvivaaraa penkoneelle toimittajalle. Palkintoehdotuksia oli ennätyksellisen paljon.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Suomessa kesäistä, Keski-Euroopassa koleaa
Viikonlopun alla Pohjois-Lapissa on paistateltu auringossa, kun taas Sveitsissä on kärvistelty lumisateessa.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
